Globaali ilmastonmuutos ja kaupungistuminen aiheuttavat uudenlaisia ongelmatilanteita ja haasteita sekä yrityksille, yhteiskunnalle että väestölle. Tekes-rahoitteisen Cityzer-hankkeen päätavoitteena on luoda uudenlaisia palveluja ja liiketoiminnallisia ratkaisuja liittyen sää- ja ilmanlaatutietoon kaupunkiympäristöissä. Hankkeessa selvitetään markkinakohtaisesti haasteita ja informaation tarvetta liittyen sää-ja ilmanlaatutietoon kaupunkiympäristöissä.
Tarvittavan tiedon saaminen ajoissa ja ennustemallien kehittyminen varmistavat sen, että kaikki osapuolet voivat paremmin ennakoida ja suunnitella tarvittavia toimenpiteitä säästä ja ilmanlaadusta aiheutuvien ongelmien minimoimiseksi.
Kuluttaja voi esimerkiksi suunnitella etukäteen päivittäisen pyöräreittinsä sen mukaan, missä on paras ilmanlaatu ja sääolosuhteet. Yritys voi valita parhaimman kuljetusreitin tai kuljetustavan saamalla tarkan ja paikkakohtaisen sääennusteen. Kaupungit voivat varmistaa, että asukkaat ovat turvassa mahdollisten katastrofien sattuessa esimerkiksi ennakoimalla sateen määrän ja sen vaikutuksen eri alueilla. Esimerkiksi Brasiliassa kaatosateet aiheuttavat kaupunkialueilla mutavyöryjä. Hankkeen pääkohdemarkkinoita ovat Brasilia, Kiina ja Intia.
Aitoja tuloksia aidoista tilanteista – opiskelijat mukana Cityzer-hanketyössä
Cityzer -projektin toimintaan on osallistunut projektin aikana myös Haaga-Helian opiskelijoita. Opinnäytetyöt, tutkimusharjoittelu ja liiketalouden kurssilla toteutettu projektin toimeksianto ovat mahdollistaneet sen, että opiskelijat voivat hyödyntää taitojaan aitojen ja mielenkiintoisten case-töiden parissa.
Projekti palkkasi syksyllä 2016 useammaksi kuukaudeksi kaksi portugalintaitoista opiskelijaa työskentelemään Brasilian kohdemarkkinan kohderyhmätutkimuksessa. Harjoittelijat toimivat hankkeessa tutkimuksen tukena ja saivat harjoittelusta kuukausipalkkaa. Samalla he suorittivat korkeakoulun harjoitteluperiodin. Harjoittelijoiden tehtävänä oli mm. haastatella Brasiliassa paikallisia yrityksiä ja kaupunkiviranomaisia sekä julkisen sektorin päättäjiä heidän tarpeistaan liittyen sään-ja ilmanlaatutietoon.
Cityzer harjoittelijana toiminut liiketalouden opiskelija Gabriel Maraes koki harjoittelun erinomaisena mahdollisuutena hyödyntää opinnoistaan saamansa tietoa.
– Olin ylpeä ollessani osa projektia, joka pyrkii parantamaan ihmisten elämää kotimaassani [Brasiliassa]. Cityzer-tiimin tuella pystyin antamaan oman panokseni projektille ja hyödyntämään työssäni tietoa, jota olen saanut opintojeni aikana Haaga-Heliassa, Gabriel kertoo.
Brasilialaisten yritysten, tutkijoiden ja julkisten organisaatioiden asiantuntijoiden haastattelut toteutettiin São Paulossa seminaaritapahtumassa, jonka hanke toteutti yhteistyössä brasilialaisten kumppanien kanssa. Seminaarin yhtenä pääjärjestäjänä oli mm. brasilialainen tutkimussäätiö FAPESP. Seminaarin osallistujina oli niin suomalaisia kuin brasilialaisia ilmanlaadun ja sääennustamisen tutkimuksen ja mallintamisen asiantuntijoita sekä yritysten edustajia.
Seminaarissa jaettiin tutkimustietoa, tuloksia ja kokemuksia sekä Suomesta että Brasiliasta liittyen sää- ja ilmanlaatuhaasteisiin. Haastatteluissa kartoitettiin mm. kaupunkiviranomaisten, energiayritysten ja tutkimuslaitosten tarpeita tutkimustietoon liittyen. Kerättyä tutkimustietoa hyödynnetään Cityzerissä uusien palveluiden ja ratkaisujen kartoittamisessa ja kehitystyössä.
Hankkeesta kokemuksia monipuolisesta yritysyhteistyöstä
Cityzer oli myös syksyllä 2016 osana Haaga-Helian Target Economic Regions -kurssin opiskelijatöitä. Cityzer-hankkeen toimeksiannosta opiskelijat tekivät yhdessä hankekonsortion yritysten ja haagahelialaisten ohjauksessa kansainvälistä markkinatutkimuskartoitusta valituista kuudesta kansainvälisestä kohteesta, joihin kuuluivat muun muassa Shanghai ja São Paulo. Opiskelijat käyttivät työssä PESTLE-mallia, jossa kartoitetaan kohdemarkkinan poliittinen, taloudellinen, sosioekonominen, teknologinen, juridinen ja ympäristötilanne.
Harjoitustyö oli antoisa niin opiskelijoiden kuin opettajien mielestä ja lisäsi tietoutta ilmastonmuutoksen ja teollistumisen vaikutuksista yhteiskuntaan, yrityksiin ja yksilöön.
– Opettajina koimme kollegani Jari Luomakosken kanssa projektimuotoisen työskentelytavan oikeiden yritysten kanssa mielekkääksi ja antoisaksi, lehtori Päivi Käri-Zein toteaa.
Myös hankkeessa mukana olevien yrityksen ja tutkimuslaitosten edustajat olivat tyytyväisiä opiskelijoiden paneutumiseen aiheeseen ja työn lopputuloksiin. Hankkeessa on mukana mm. Ilmatieteen laitos, Vaisala, Pegasor, Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY , Sasken, Emtele ja Tampereen teknillinen yliopisto. Erityisesti uusien markkinoiden yleiskuva ja markkinoiden alustava kartoitus Cityzerin näkökulmasta nähtiin arvokkaana hankkeen kannalta.
Opinnäytetyö kansainvälisessä tutkimushankkeessa
Cityzer-hankkeen puitteissa on tehty opinnäytetyönä nykytila-analyysi hankkeen tämänhetkisestä ekosysteemistä. Lisäksi tekeillä on opinnäytetyö, jossa kartoitetaan tulevaisuuden ekosysteemimalleja ja tutustutaan lähemmin platformitalous-ajatteluun.
Hanke tarjoaa opinnäytetyön tekijöille kontakteja haastatteluja varten ja apua sopivien tietolähteiden löytämiseen. Opinnäytetöitä ohjataan yhteistyössä yksikön opinnäytetyöohjaajan kanssa. Työt tehdään englanniksi ja niiden tuloksia pyritään hyödyntämään hankkeessa. Opinnäytetyöt esitellään Cityzerin hankekonsortiossa.
Cityzer hanke on yksi hyvä esimerkki Haaga-Helian monista tutkimus-ja kehityshankkeista, joissa opiskelijoilla on hieno tilaisuus tehdä opinnäytetöitä, suorittaa harjoittelua tai tutustua hankkeen aihealueeseen sovituilla Haaga-Helia kursseilla tehtävien case-töiden kautta.
Cityzer-hanke tekee kansainvälistä tutkimusyhteistyötä Shanghain TongJi -yliopiston ja Brasilian São Paulon yliopiston kanssa.
Lisätietoa hankkeesta ja mahdollisuuksista opiskelijayhteistyöhön Tiina Laiho, tiina.laiho2@haaga-helia.fi Lisätietoa hankkeesta cityzer.fmi.fi.
Teksti: Pekka Lahti ja Tiina Laiho