Miten juristiopiskelijasta kasvaa asiantuntija?
13.9.2018
Asiatunteva juristi on syvällisesti perehtynyt juridiikkaan, hän on taitava viestimään, hän kehittää itseään ja osaamistaan koko ajan, hän on tehokas, tarkka ja vastuullinen, hänellä on yleissivistystä ja elämänkokemusta, hän hallitsee suvereenisti sekä laajat kokonaisuudet että pienet yksityiskohdat. Tähän tapaan Itä-Suomen yliopistossa on määritelty juristin asiantuntijuutta.
Vaatimukset ovat kovat, joten syytä pohtia, mitä juristiopiskelijan pitäisi tehdä yltääkseen näihin tavoitteisiin.
Paljon tehdään – koko ajan
Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen opettaja- ja tutkijaryhmä ryhtyi ruotimaan, millaisia oppimistekoja juristiopiskelijat itse asiassa tekevät. Pohdinnan tuloksena syntyi pitkä tekojen lista: opiskelijat lukevat, kuuntelevat, kysyvät, vastaavat, kommentoivat, tenttivät, tutkivat, tekevät muistiinpanoja, ratkaisevat oikeustapauksia, kirjoittavat seminaaritöitä, somettavat, hankkivat tietoa, tekevät paritöitä ja oppivat vertaisilta. Lisäksi he asettavat tavoitteita, panostavat, hahmottavat kokonaisuutta ja yksityiskohtia.
Eikä pidä unohtaa, että he myös juhlivat, ryhmäytyvät, pariutuvat, ylisuorittavat, laiskottelevat, ahdistuvat, epäröivät, onnistuvat ja epäonnistuvat.
Riittääkö tämä? Opettaja- ja tutkijaryhmän mukaan enemmänkin voisi tehdä. Heidän mielestään opiskelijoiden tulisi edellisten lisäksi väittää vastaan, perustella, käyttää mielikuvitusta, lukea tenttiin ymmärrystä tavoitellen, tehdä ryhmätöitä, osallistua käytännön kursseille ja käydä harjoittelussa.
Runsauden keskellä on pakko valita
Kaiken tämän keskellä opettajat ja tutkijat kuitenkin muistuttavat, että opiskelijan on hyvä tehdä se mikä riittää – joskus voi joustaa ja ”fuskata hallitusti” eli jäsentää itse, milloin panostaa enemmän ja milloin vähemmän. Yksinkertaisesti: tehdä omia elämänvalintoja.
Elämänvalintoihin kuuluu myös se, että – ainakin toisinaan – bilettää, lukee runoja ja romaaneja, matkustaa, seuraa uutisia ja nukkuu riittävästi. Perinteisesti tavataan ajatella, että nämä asiat eivät ole korkeakoulun vastuulla. Toisaalta, jos korkeakoulujen tulee tukea opiskelijoiden osaamisen karttumista laaja-alaisesti, voitaisiin korkeakoulujen ohjauksellinen rooli nähdä toisinkin. Kyse on myös yhteistyöstä esimerkiksi opettajien, opinto-ohjaajien ja opiskelijaterveydenhuollon välillä.
Monenlaiset elämänhallintaan, itsesääntelyyn ja monipuolisiin virikkeisiin liittyvät teot koetaan siis tärkeiksi asiantuntijuuden kehittymiselle. Substanssitietojen äärellä opiskelijoilta kaivataan nykyistä enemmän argumentaatiota: perustelemista, vastaan väittämistä ja mielikuvituksen käyttöä. Myös tekemällä oppimista kaivataan enemmän.
Nämä odotukset ovat hyvin linjassa juristien työkentän kanssa. Juridiikan ydintä on erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa syntyvien pulmatilanteiden ratkominen, erisuuntaisten argumenttien kehittely ja arviointi. Käytännön ja teorian yhteenkietoutumista onkin tärkeä harjoitella jo tutkintokoulutuksessa. Tämä on myös opiskelijoiden palaute: Lakimiesliiton selvitys kertoo, että valmistuneiden juristien mielestä juuri käytännönlähteisyys kaipaa eniten kehittämistä OTM-tutkinnossa.
Pedagogiset käytännöt vaativat jatkuvaa kehittämistä, jotta ne parhaalla mahdollisella tavalla tukisivat opiskelijan kasvua asiantuntijuuteen. Seuraavassa blogissamme keskitymme näihin kysymyksiin.
Kirjoittajat:
Jonna Kosonen on hallinto-oikeuden yliopisto-opettaja Itä-Suomen yliopistossa ja Sampo Mielityinen on lehtori Haaga-Helia Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.
Teksti perustuu toukokuussa 2018 Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen ns. pedapiirissä pidettyyn työpajaan. Siihen osallistui reilut parikymmentä laitoksen opettajaa ja tutkijaa. Pajan taustalla oli kirjoittajien keväällä 2018 toteuttama ristiinmentorointi. Tuo prosessi ja tämä teksti ovat esimerkki yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteistyöstä opetuksen kehittämisessä. Tekstissä kuvattu pedagoginen yhteistyö jatkuu KOPE-hankkeen tuella lukuvuonna 2018–2019.
