ammattikorkeakoulu

Urheilun ja korkeakouluopinnot voi yhdistää menestyksekkäästi – tapaus Mirko Lahti premium
Korkeakoulussa opiskeleva urheilija on monesti erittäin tavoitteellinen, itseohjautuva ja luonnollisesti jo urheilullisesti korkealla tasolla. Tavoitteellinen opiskelu urheilun ohella kertoo myös ambitiotasosta, halusta kehittyä ihmisenä sekä tavoitteesta rakentaa urheilun jälkeinen ura tulevaisuudessa.   Kaikki voittavat Alamäkiluistelija Mirko Lahdelle opiskelun ja urheilun yhdistäminen on ollut arkipäivää. Mirkon mukaan opiskelu liikuntapalveluiden toimintaympäristössä on antanut hänelle parhaat mahdolliset lähtökohdat […]
premium
Vielä on parannettavaa osaamisen tiellä korkeakoulut! premium
”Tutkintoja tarvitaan, mutta osaaminen ratkaisee”, kirjoittaa Sitran Mikko Kosonen. ”Myös yliopistojen rooli ja tehtävät hakevat uutta suuntaa. Elinikäisen oppimisen näkökulmasta olemme liian tutkintouskovaisia siinä missä meidän tulisi olla osaamisuskovaisia”, hän jatkaa.  Osaamista korostaessaan Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko (osa 1/ 2017) alleviivaa myös muuttuvien toimintaympäristöjen luomaa painetta jatkuvalle oppimiselle ja laventuvalle osaamispohjalle. Selonteko korostaa, että osaamistarpeiden tulee konkretisoitua […]
premium
Dialogia osaamisesta: Opinnollistaminen vaatii vielä malttia tutkimusyliopistossa premium
Opiskelijan korkeakouluopintojen aikainen työ saattaa kerryttää opiskeltavaan alaan ja sen eri substansseihin arvokasta osaamista. Kykeneekö korkeakoulu kuitenkaan tunnistamaan ja tunnustamaan autenttisessa työssä kertynyttä osaamista osaksi henkilön opintoja ja opintopisteitä? Työn opinnollistamisen prosessit tarjoavat tähän yhden mahdollisuuden. Opiskelijan työnteon opinnollistamista on kehitetty pitkään ammattikorkeakouluissa, mutta yliopistoissa se on selvästi uudempi asia niin käsitteenä kuin käytäntönä. Toteemi-verkostohanke […]
premium
Hyvä imago auttaa – ja haastaa premium
Haaga-Helia on jälleen keväällä pärjännyt hyvin kansallisissa imagovertailuissa. Taloustutkimuksen toteuttamassa ammattikorkeakoulujen imagotutkimuksessa (n = 2 013 henkilöä) Haaga-Helia oli Suomen ylivoimaisesti tunnetuin ammattikorkeakoulu sekä lukiolaisten että kaikkien vastaajien joukossa. Mielenkiintoista oli myös havaita, että tunnettuus oli erinomaisella tasolla läpi koko maan. Meidät siis mielletään pitkälti kansalliseksi ammattikorkeakouluksi. Tämä selittynee ainakin osittain sillä, että olemme lähes […]
premium
Osaamisperustaisuus on luonut uuden oppimiskulttuurin premium
Osaamisperustaisuus rantautui suomalaiseen koulutukseen etenkin näyttötutkintojärjestelmän avulla 1990-luvulla. Ammattikorkeakoulutuksessa osaamisperustaisuus vankistui vuonna 2005 tapahtuneen uudistuksen myötä. Tuolloin siirryttiin ECTS-järjestelmään ja opintopisteisiin. Viime vuosina tapahtuneen ammatillisen koulutuksen uudistuksen yhteydessä osaamisperustaisuudesta on tullut koko ammatillisesti painottuneen koulutuksen ideologinen perusta. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen tekemät arvioinnit osaamisperustaisuudesta ammatillisessa koulutuksessa sekä mm. Tiia Laajalan tutkimus ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmista osoittavat, että osaamisperustaisuuden […]
premium
Kolmen kimppa kaikkien eduksi premium
Haaga-Helia, Laurea ja Metropolia ovat nyt vajaan vuoden toimineet strategisena liittoumana. Tämä 3AMK-liittouma syntyi opetus- ja kulttuuriministeriön alkuun paneman prosessin tuloksena, ja se liittyy laajemmin koulutuksen rakenteellisiin ratkaisuihin Suomessa. Omistajamme kaikissa kolmessa ammattikorkeakouluissa linjasivat toimintamme sellaiseksi, että yhteistyötä tehdään tarkkaan valituilla ja rajatuilla osa-alueilla ja että kaikessa mennään pikemminkin toiminta ja tulokset kuin hallinto ja […]
premium
Visio 2031 – ammattikorkeakoulutusta 40 vuotta premium
Vuonna 2011 juhlimme ammattikorkeakoulutuksen 20-vuotista taivalta legendaarisella Linnanmäellä. Syyskuiseen juhlaan osallistui 3 500–4 000 haagahelialaista, opiskelijoita, alumneja, sidosryhmien edustajia ja heidän kaikkien läheisiään. Haaga Instituutin ja Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulut olivat molemmat edelläkävijöitä 90-luvun alussa, kun Suomeen luotiin uutta ammatillista korkeakoulutusta. Nyt näyttää vahvasti, että vuonna 2031 juhlimme kyseisen koulutuksen 40-vuotisjuhlia. Mutta missä merkeissä silloin juhlimme? […]
premium