laatu

Mikä on Haaga-Helian yhteiskunnallinen vaikuttavuus? premium
Läpäisimme vuonna 2017 Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin toisen kierroksen laatuauditoinnin aikataulullisesti viimeisten ammattikorkeakoulujen joukossa. Laatuleimamme on voimassa vuoteen 2023. Karvi käynnistää jo kolmannen auditointikierroksen pilotteja siihen ilmoittautuneiden Yrkeshögskola Novian ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa. Muutoksia on tulossa: Karvi haluaa kehittää sekä auditointiprosessia että arvioitavia alueita. Tarkasteluun tulee kokonaisvaltaisesti neljä arviointialuetta, joista yksi on vaikuttava ja uudistava […]
premium
Akateemisten mittareiden perässä premium
Korkeakoulun toimintaa voidaan arvioida monin eri tavoin. Toiminnan laatua voidaan arvioida laadullisesta näkökulmasta, asemaa markkinoilla brändin ja tunnettuuden näkökulmasta ja taloudellista tehokkuutta tuloksen näkökulmasta. Lahjomattomin kategoria on kuitenkin määrälliset akateemiset mittarit. Suomessa ammattikorkeakoulujen rahoitusjärjestelmä pohjautuu korkeakoulujen konkreettisiin tuloksiin ja niitä seuraaviin mittari-indikaattoreihin. Mittareita on peräti 13 kappaletta ja niiden osuus koko rahoituspotista vaihtelee 40 ja […]
premium
Kun päämäärä ei ole se ainoa tarkoitus premium
Korkeakoulun elämä on varsin monipolvista, ja varsinkin näin loppukeväästä on kiire saada maailma juhannukseen mennessä valmiiksi. Paljon on taas lukuvuoden aikana tapahtunut, paljon on tehty ja paljon jää myös syksyllä tehtäväksi. Ajallemme on hyvin tyypillistä monet samanaikaiset prosessit, joita pyrimme viemään eteenpäin omien taitojemme ja kykyjemme mukaisesti. Yksi hyvä esimerkki tällaisesta valtavasta prosessista Haaga-Heliassa on […]
premium
Laatuasioissa kuntohuippu lähenee premium
Haaga-Helian ammattikorkeakoulu valmistautuu laatujärjestelmänsä auditointiin helmikuun alussa (7.–9.2.). Tuolloin arvovaltainen kansainvälinen arviointiryhmä vierailee korkeakoulussamme ja arvioi laatujärjestelmäämme sekä yleisesti että erityisesti kolmen eri koulutusohjelman ja StartUp-Schoolimme näkökulmasta. Arviointiryhmää johtaa yksikönjohtaja Asta Wahlgren Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Ryhmässä ovat edustettuina opiskelijat, kansainvälinen korkea-asteen koulutus, elinkeinoelämä sekä Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi. Valmistautuminen nyt käsillä olevaan auditointiin on ollut perusteellista […]
premium
Saisiko olla laatua vai palvelua? premium
TEKIJÄ: Puhakainen, Eeva JULKAISUSSA: Blogi, Aromi-lehti, Keskisuomalainen Oyj Aikakauslehtiryhmä, 2016. Linkki>>
premium