master

Miljoona suomalaista pitää kouluttaa uudelleen – Haaga-Heliassa talkoot on jo aloitettu premium
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on arvioinut, että lähitulevaisuudessa jopa miljoona suomalaista tarvitsee uudelleenkoulutusta. Selvää on, ettei yksi tutkinto enää riitä koko työuran tukijalaksi. Siksi päättäjät ja elinkeinoelämä puhuvat jatkuvan oppimisen puolesta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on ehdottanut laajaa uudistusta, jotta suomalaiset voisivat kouluttautua joustavasti koko elämänsä ajan. Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa pyörät jo pyörivät, ja me pystymme vastaamaan tähän […]
premium
Haaga-Helian erilainen Master premium
Miten Haaga-Helian Master-ohjelmat erottautuvat tulevaisuudessa? Tähän haetaan vastauksia meneillään olevassa kaikkia Master-opetussuunnitelmia koskevassa uudistuksessamme, mutta lieneekö viisasten kiveä vielä löytynyt? Tulevaisuuden osaamistarpeita on tunnistettu ja tunnistetaan parhaillaan opiskelijoiden, opettajien, Master-alumnien ja partner-yritysten voimin niin kyselyillä kuin workshopeilla. Osaamistarpeiden perusteella on ideoitu lukuisia uusia ja uusvanhojakin opintopolkuja nykyisten koulutusohjelmien tilalle.  Esiin nousseet tulevaisuuden osaamistarpeet, samoin kuin […]
premium
AMK-maisteri – Työelämän moniosaaja premium
Ylemmän tutkinnon kehittäminen ammattikorkeakouluihin 14 vuotta sitten oli rohkea sekä moderni tapa ymmärtää tutkimuksen ja työelämän rajapintaa. Samalla varmistettiin suomalaisen koulutuskulttuurin ainutlaatuinen jatkumo, jossa ei ole umpikujia myöskään ammatillista väylää eteneville. AMK-maisterikoulutus on suomalainen koulutusinnovaatio, jonka tarkoituksena on vastata yhteiskunnallisiin ja työelämän kehittämistarpeisiin. Tutkinnon ytimessä on tutkimus-kehittämis- ja innovaatiotoiminta, joka antaa työkalut ja tavan toimia […]
premium