Startup school

Pirstaloituva työelämä suosii uteliaita ongelmanratkaisijoita premium
Suomi on korkeasti koulutettujen ihmisten maa. Muuttuvassa maailmassa tarve uudella tavalla ajatteleville osaajille on kuitenkin suuri – ja tällöin katseet kohdistuvat korkeakoulukenttään. Startup-yrittäjille ominainen tapa kokeilla uutta, seurata tuloksia ja oppia kokeiluista on nähty keinoksi pärjätä muuttuvilla markkinoilla. Myös yrittäjähenkisyys ja yrittäjähenkinen johtaminen on koettu tärkeäksi. Erityisesti osaavista, eteenpäin katsovista ja muutoksessa oppivista tekijöistä on […]
premium
Johtaja, onko sinun organisaatiosi valmis yrittäjämäisiin työntekijöihin? premium
Paljon puhutaan siitä, kuinka työelämä on muuttumassa ja miten tulevaisuuden työelämässä pärjäävät vain yrittäjämäisesti toimivat yksilöt. Mutta minkälaiseksi työ on oikeastaan muuttumassa? Ja mitä yrittäjämäisyydellä oikein tarkoitetaan?   Sitran mukaan uusi työ on joustavaa, monimuotoista, mahdollistavaa, verkottunutta, kokeilevaa, ja sitä tehdään monessa roolissa yhtä aikaa. Lineaarisuus ja perinteinen vuosikelloon perustuva ajattelu on taakse jäänyttä elämää. Uusi työ vaatii sekä työnantajaa että työntekijää liikkumaan yli perinteisten rajojen ja olemaan avoimia monimuotoisuudelle.   Tämän uuden työn myötä tulevaisuuden työelämässä tarvitaan enemmän yrittäjämäistä asennetta ja […]
premium
Puuhastelusta tuloksiin – kuusi vinkkiä yrityksille startup-yhteistyössä menestymiseen premium
Vakiintuneiden yritysten ja startup-yritysten välillä tehdään yhä enemmän erilaista yhteistyötä. Tyypillisiä yhteistyön muotoja ovat kumppanuus tuotekehityksessä tai toimintaprosessien kehittämisessä, työtilojen jakaminen, tapahtumat kuten hackathonit, hallitusjäsenyydet sekä sijoitukset startupeihin. Yhteistyöstä voi olla paljon hyötyä molemmille osapuolille. Startup tarvitsee yleensä rahaa, resursseja, osaamista, asiakkaita ja vakuuttavia asiakasreferenssejä, joita vakiintuneilla yrityksillä on usein runsaasti. Isot yritykset voivat puolestaan […]
premium
Yrityksille uutta elinvoimaa Startup-yhteistyöstä premium
Yrityksen yhteistyö startupin kanssa ja johtoryhmän vierailu Slushissa antaa positiivisen mielikuvan dynaamisesta yrityskulttuurista, mutta voiko startup-yhteistyöstä olla selkeää liiketaloudellista hyötyä vakiintuneelle yritykselle?   Startupeilta puuttuu yleensä alkutaipaleella rahaa, resursseja, osaamista, asiakkaita ja vakuuttavia asiakasreferenssejä, joita puolestaan vakiintuneilla yrityksillä on usein runsaasti. Yhteistyön hyöty onkin helppo nähdä startupien kannalta. Suomen Yrittäjien kyselyn mukaan noin viidesosa pk-yrityksistä kertoo […]
premium
Työn ja opiskelun yhdistämisen kautta kohti henkilökohtaistettuja opintopolkuja premium
Korkeakouluissa on lukuisia opiskelijoita, jotka käyvät töissä, toimivat yrittäjinä tai perustavat oman yrityksen opiskelun ohella. Korkeakoulut näkevät heidät opiskelijoina, jotka käyvät töissä. Kuitenkin omaan kokemukseeni perustuen  uskon, että ainakin yrittäjänä toimivat tai yrittäjäksi ryhtyvät opiskelijat kokevat itsensä yrittäjiksi, jotka opiskelevat. Ei siis toisinpäin. Yrittäjyys on monelle yrittäjälle iso osa identiteettiä, ja substanssi, eli se mitä […]
premium
Yrittäjyyteen ohjaamassa – Suomen ammattikorkeakoulujen parhaat käytänteet premium
Kansainvälinen kiinnostus suomalaisen ammattikorkeakoulun tapaan opettaa yrittäjämäisiä taitoja ja kannustaa yrittäjyyteen on erittäin suurta, ja tämän potentiaalin käyttöönotto on monella ammattikorkeakoululla nyt käsillä. Oma talomme Haaga-Helia on tästä loistava esimerkki solmiessaan marraskuussa kansainvälisen StartUp Weekin yhteydessä kaksi yhteistyösopimusta Etelä-Afrikkaan ja Boliviaan. Jännittävää nähdä, mitä nämä yhteistyökuviot tuovat mukanaan yrittäjyydestä kiinnostuneille opiskelijoillemme, opettajillemme ja asiantuntijoillemme.  Erään […]
premium
Can you only learn in a classroom? – Thoughts on running the StartUp School aHOTTIS service premium
Entrepreneurs are a very special group when it comes to studying. How do you combine studies with the huge amount of work an entrepreneur faces every day? With these thoughts in mind, Haaga-Helia StartUp School initiated the development of the aHOTTIS service in 2014. The aHOTTIS concept is Haaga-Helia StartUp School’s implementation for recognition of […]
premium