tutkinto

Urheilun ja korkeakouluopinnot voi yhdistää menestyksekkäästi – tapaus Mirko Lahti premium
Korkeakoulussa opiskeleva urheilija on monesti erittäin tavoitteellinen, itseohjautuva ja luonnollisesti jo urheilullisesti korkealla tasolla. Tavoitteellinen opiskelu urheilun ohella kertoo myös ambitiotasosta, halusta kehittyä ihmisenä sekä tavoitteesta rakentaa urheilun jälkeinen ura tulevaisuudessa.   Kaikki voittavat Alamäkiluistelija Mirko Lahdelle opiskelun ja urheilun yhdistäminen on ollut arkipäivää. Mirkon mukaan opiskelu liikuntapalveluiden toimintaympäristössä on antanut hänelle parhaat mahdolliset lähtökohdat […]
premium
Miljoona suomalaista pitää kouluttaa uudelleen – Haaga-Heliassa talkoot on jo aloitettu premium
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on arvioinut, että lähitulevaisuudessa jopa miljoona suomalaista tarvitsee uudelleenkoulutusta. Selvää on, ettei yksi tutkinto enää riitä koko työuran tukijalaksi. Siksi päättäjät ja elinkeinoelämä puhuvat jatkuvan oppimisen puolesta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on ehdottanut laajaa uudistusta, jotta suomalaiset voisivat kouluttautua joustavasti koko elämänsä ajan. Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa pyörät jo pyörivät, ja me pystymme vastaamaan tähän […]
premium
25.4.2017
Kevään juhlakausi on alkanut premium
Huhtikuun puolivälissä Malmin kampuksella vietettiin kevään ensimmäisiä valmistujaisjuhlia, kun runsaat 50 tuoretta tradenomia ja restonomia saivat todistuksensa. Jatkoa seuraa touko- ja kesäkuussa Haagassa, Porvoossa ja Vierumäellä. Juhlakauden massiivisin tilaisuus järjestetään kesäkuussa Pasilassa, jolloin meitä on paikalla runsaat 500. Valmistujaistilaisuuteen tiivistyy paljon tunteita. Moni opiskelijoista on varmasti helpottunut, kun vuosien urakka on saatettu päätökseen. Ilmassa on […]
premium