urheilu

Urheiluseurassa on hyvä kasvaa isoksi- Lapsen oikeuksien päivä muistuttaa osallisuuden tärkeydestä premium
Lasten oikeuksien päivän 2018 teemaksi on valittu osallisuus. Miten osallisuus toteutuu suomalaisessa urheilussa? Miksi osallistaminen on tärkeää ja mitä se tarkoittaa urheiluseuratoiminnan arjessa? Suomalaisista lapsista ja nuorista jopa 78 % on jossain vaiheessa urheiluseuratoiminnan piirissä. Suurimmillaan osallistuminen on 11-vuotiailla pojilla, joista peräti 70 % harrastaa urheiluseurassa. (Merikivi, Myllyniemi, Salasuo 2016, 84.) Urheiluseurat ovat merkittävä kasvuympäristö […]
premium
Urheilun ja korkeakouluopinnot voi yhdistää menestyksekkäästi – tapaus Mirko Lahti premium
Korkeakoulussa opiskeleva urheilija on monesti erittäin tavoitteellinen, itseohjautuva ja luonnollisesti jo urheilullisesti korkealla tasolla. Tavoitteellinen opiskelu urheilun ohella kertoo myös ambitiotasosta, halusta kehittyä ihmisenä sekä tavoitteesta rakentaa urheilun jälkeinen ura tulevaisuudessa.   Kaikki voittavat Alamäkiluistelija Mirko Lahdelle opiskelun ja urheilun yhdistäminen on ollut arkipäivää. Mirkon mukaan opiskelu liikuntapalveluiden toimintaympäristössä on antanut hänelle parhaat mahdolliset lähtökohdat […]
premium
Urheilija on median moniosaaja – tapaus Mirko Lahti premium
Alamäkiluisteluliiton sivujen (www.fsxa.fi) mukaan lajin parissa olevien asenne on täysi 100. Suomen tämän hetken menestynein alamäkiluistelija Mirko Lahti on yksi oivallinen esimerkki tästä. Urheilun lisäksi hän on päässyt tuomaan innostustaan esille myös omissa opiskeluprojekteissaan. Menestyminen urheilussa tuo median lähelle: urheilija pääsee toistuvasti antamaan haastatteluja ja kommentoimaan sekä omaa tekemistään että lajia. Tämä puoli on osattava […]
premium
Onnistuminen työelämässä ja urheilussa premium
Palasin hiljattain Etelä-Koreasta Pyeongchangin 23. talviolympialaisista, jossa toimin Slovenian miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana. Tehtävä oli osa Haaga-Helian minulle myöntämää ammattitaidon kehittämiseen tähtäävää työelämäjaksoa. Työnantajan joustavuuden ansiosta pääsin toteuttamaan yhtä urheiluvalmentajan suurinta haastetta – toimia päävalmentajana kaikista kilpailuista siinä eniten arvostetussa. Päävalmentajana tehtävääni kuuluu olympiaprojektin ja huhtikuussa toteutuvan MM-turnauksen johtaminen. Tehtävä on huippumaista poiketen toteutettu oman työn […]
premium
Mestareilta oppia premium
TEKIJÄ: Vuorimaa, Timo JULKAISUSSA: Huippu-urheilu-uutiset, Suomen urheiluliiton valmennusjulkaisu, 2017. Linkki>>
premium
Kuka kaipaa naisia? premium
TEKIJÄ: Mustonen, Pasi JULKAISUSSA: Leijonat, Suomen Jääkiekkoliitto, 2017. Linkki>>
premium
Onko urheilun nykyisillä toimintamalleilla realistista tavoitella laajaa harrastuspohjaa tai menestystä? premium
TEKIJÄ: Tiikkaja, Jukka JULKAISUSSA: Liikunta & Tiede, Liikuntatieteellinen seura, 2016. Linkki>>
premium
Urheilussa menestymiseen tarvitaan tekemistä ja tahtoa premium
TEKIJÄ: Vuorimaa, Timo JULKAISUSSA: Tieteessä tapahtuu, Vol 34, Nro 3 (2016), Tieteellisten seurain valtuuskunta, 2016. Linkki>>
premium
Urheilun ja valmennuksen muutospaineet – Ulkoisesta ohjaamisesta voimaantumiseen, vastuullisuuteen ja onnellisuuteen premium
TEKIJÄ: Tiikkaja, Jukka JULKAISUSSA: Liikunta & Tiede, 4/2015, Liikuntatieteellinen seura, 2015. Linkki>>
premium
Ajatteleva pelaaja uudistuva valmentaja premium
TEKIJÄ: Savolainen, Kari JULKAISUSSA: Liikunta ja tiede, Liikuntatieteellinen seura, 2014. Linkki>>
premium
Valmentajan ja urheilijan välinen ihmissuhde premium
TEKIJÄ: Hämäläinen, Kirsi JULKAISUSSA: Tavoitteena nuoren urheilijan hyvä päivä, 2014. Linkki>>
premium
Nuorten kilpaurheilun harrastuskustannukset premium
TEKIJÄ: Puronaho, Kari JULKAISUSSA: KIHUn julkaisusarja, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus, 2014. Linkki>>
premium