Tältä näyttää suomalainen luonto 360 asteen videona – edulliset kamerat kokeilussa
Ari Alamäki 8.11.2016

Valtakunnallisessa Virtuaaliluonto-hankkeessa neljä korkeakoulua tuottaa ja kehittää digitaalista luontomatkailuun soveltuvaa videomateriaalia ja virtuaalisia luontoelämyksiä kansainvälisille markkinoille. Kesän aikana hankkeessa kuvattiin edullisilla 360 asteen kameroilla, joita on julkaistu runsaasti viimeisen vuoden-parin aikana.

Hankkeessa mukana olevat Ari Alamäki Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta ja Pirjo Räsänen Lahden ammattikorkeakoulusta kertovat kokemuksiensa perusteella, että edullisemmalla kameralla voi saada tyydyttävää tai keskinkertaista laatua videoihin hyvissä olosuhteissa.

”Päädyimme hankkimaan pilottikäyttöön noin 500 euron hintaisen 360fly-kameran, koska kuulimme sen kuvanlaadun olevan paremman kuin esimerkiksi vastaavassa kilpailijan mallissa. Kyseinen action-kamera on pienikokoinen ja vesitiivis sisältäen yhden kalansilmälinssin. Iskunkestävyys tuli testattua, kun kamera putosi rantakalliolle kuvaustemme aikana, eikä se kärsinyt siitä mitenkään”, Alamäki kertoo.

360flyn käyttäminen puhelimen avulla vaatii toimiakseen laitteen, jossa on alustaversiona vähintään iOS 9 tai Android 4.4. Näin käyttäjällä tulee myös olla suhteellisen uusi puhelin.

”Vaikka tämä oli tiedossa, yllätyimme siitä, että moniin puhelimiin ei saanut päivitettyä alustaversioita. Kamerassa ei ole näyttöä, joten sitä tulee ohjata puhelimen kautta. Ohjauslaitteen eli puhelimen yhteensopivuus kannattaa aina varmistaa huolella kameraa ostettaessa, ettei kännykkä mene tämän takia vaihtoon”, selvittää projektipäällikkö Räsänen Lahden ammattikorkeakoulusta.

Alla näkyvä esimerkkivideo on kuvattu 360fly-kameralla Porvoon saaristossa. Voit liikutella videoa esimerkiksi Google Chromella katsoessasi. Tarkista Youtuben videoasetuksista, että video näytetään korkealaatuisena.

Kesän kokemusten mukaan 360flyn valikot toimivat, kuvaus on helppoa ja laite toimi luotettavasti. Kuvanlaatu ei ole Alamäen mukaan huippuluokkaa, mutta jälki on vähintään kelvollista.

Valaistus vaikuttaa kuvanlaatuun. Aurinkoinen ilma oli kuvanlaadulle eduksi, joskus jopa edellytys. Etäisyydet vääristyvät videokuvassa ja ne näyttivät pidemmiltä kuin luonnossa. Lähikuvat ovat paljon tarkempia kuin maisemakuvat.

Editointi vaikeaa

360flyn oman editointiohjelman kautta klipin voi ladata suoraan Facebookiin ja Youtubeen, jotka tukevat 360 asteen videoiden katselua. Käyttäjä voi ottaa klipin myös suoraan kamerasta usb-piuhan kautta.

Editointiohjelma ei kuitenkaan ole kaikista käyttökelpoisin ratkaisu.

”Videoiden editointi kannattaa varmistaa 360 asteen kameraa hankittaessa. Esimerkiksi yksittäisiä video-klippejä on helppo jakaa 360flyn omalla editointiohjelmalla tai suoraan kamerasta siirtämällä. Varsinaiseen editointiin siitä ei kokemustemme mukaan oikein ole, koska mukana ei ole leikkausmahdollisuuksia, ohjelma on hidas ja video-klippejä on vaikea yhdistää”, kertoo Toni Repo, joka toimii hankkeessa projektityöntekijänä.

Repon mukaan merkittävin hyöty editointiohjelmasta on, että käyttäjä voi katsoa videoita suoraan editointiohjelmalla. Tietokoneelta videon katsominen ei onnistu, koska Windows ei näytä kuvaa ja esimerkiksi Googlen Chrome-selaimen kautta avattuna 360-video näkyy pallon muotoisena.

”Porvoon saariston pilottikuvauksessa teimme editoinnin ja videoklippien yhdistämisen Adobe Premierellä, joka tunnisti suoraan 360flyn formaatin. 360-videossa on hankala korjata kuvanlaatua koska kuvaa on edestä, takaa, sivuilta ja päältä. Esimerkiksi taivaan värit vaihtelevat ilmansuunnan mukaan todella paljon”, lisää projektityöntekijä Lauri Lehtipuu.

Testikäyttäjät arvioivat laadun riittävän hyväksi synnyttämään virtuaalielämystä varsinkin käyttäjien ensikokemuksena. Vaikka kuvanlaadun arviointi on subjektiivista, kannattaa muistaa, että hyvälaatuiset ammattitasoiset 360-kamerat maksavat jopa kymmeniä tuhansia euroja, Alamäki muistuttaa.

Testikäytössä havaittiin, että jos verkkoyhteys on hidas, esimerkiksi Youtube saattaa pudottaa kuvan tarkkuutta silloin kun se on määritelty automaattisesti muutettavaksi.

Kuvanlaatu voi tuottaa yllätyksiä

360 asteen videoiden kuvaaminen kehittyy valtavalla vauhdilla. Uusia kameroita tulvii markkinoille ja muun muassa Kodak, Samsung ja LG ovat lanseeranneet edullisia malleja. Virtuaaliluonto-hankkeessa käytössä oli normaali hd-kamera.

”Kokemustemme mukaan 500 euron kameralla voi saada tyydyttävää tai keskinkertaista laatua videoihin hyvissä olosuhteissa vaikka älypuhelimen videolaatuun ei vielä päästä. Kuvanlaatu varmasti paranee jatkossa, vaikka 4K-merkintä 360-kamerassa ei välttämättä tule takaamaan erinomaista kuvanlaatua. Kuvien pakkaaminen ladattaessa Youtubeen voi myös heikentää lopullista laatua. Kuvan laatu ei ole siis enää sama mitä se on vielä kamerassa”, pohtii Alamäki.

Kesän kokemusten perusteella edullisellakin kameralla tehtyjä 360-videoita voi jo ihastella virtuaalilasien kautta, mikä tuo katsomiseen kolmiulotteisuuden tuntua. Käyttäjän kääntyillessä kääntyy myös kuvakulma videossa. Monille, varsinkin ensikertalaisille, jopa halpojen Google Cardboard -lasien käyttö voi olla elämyksellinen kokemus.

Kirjoittajat ovat mukana Virtuaaliluonto-hankkeessa. Hanke rahoitetaan maaseutuohjelmasta ja se toimii valtakunnallisesti. Partnereina ovat Haaga-Helian ammattikorkeakoulu, Karelia-ammattikorkeakoulu sekä Itä-Suomen yliopisto. Hanketta hallinnoi Lahden ammattikorkeakoulu.

Ari Alamäki

Ari Alamäki on Haaga-Helian tietojenkäsittelyn koulutusohjelman yliopettaja

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *