Kauppa täynnä tarinoita
Minna-Maari Harmaala 20.1.2017
Tapasin jokin aika sitten Adrien Kouadion, Norsunluurannikolla asuvan kaakaonviljelijän. Varsinainen velikulta, intohimoinen jalkapalloilija, joka halusi isänsä lailla tulla viljelijäksi. Rakastui vaimoonsa ensisilmäyksellä, toistuvasti ilahduttaa yhteisöään positiivisuudellaan ja nauttii ajasta perheen kanssa. YouTuben kautta sinä ja tuhannet muutkin voivat tavata hänet ja saada hymyn kasvoille Adrienin ylitsepursuilevasta iloisuudesta ja tarttuvasta hymystä.

Tarinat ovat kautta vuosisatojen ja kulttuurien olleet olennaisia tiedon siirtämisen välineitä, oppimisen tärkeitä työkaluja. Tarinoiden kautta varoitettiin, opastettiin, suojattiin ja kehitettiin. Tarinat säilyvät ja siirtyvät sukupolvilta toisille muuttaen muotoaan juuri sen verran kun kulloinkin on tarpeen. Tarinat myös liittävät meidät yhteisöön ja kulttuuriin. Tarinoiden kautta opimme tuntemaan itsemme ja ympäristömme paremmin. Tarinaan usein liittyy ripaus jotakin taianomaista.

Vastuullisuus on ja tulee olemaan yhä enemmän tarinoita. Tarinoiden kautta vastuullisuus ja yritysten vastuullisuusteot tulevat konkreettisiksi. Tarinat lisäävät uskottavuutta. Olemme kivuliaan tietoisia siitä, miten juhlavat vastuullisuuspuheet ja politiikat eivät estäneet esimerkiksi Rana Plazan onnettomuutta tai alhaisten palkkojen ja ylipitkien työpäivien luomaa nykyajan orjuutta. Kuluttajakin on havahtunut sanojen ja tekojen väliseen ristiriitaan ja kyselee miksi isot yritykset eivät tiedä mistä tuotteet tulevat, kuka ne tekee ja miltä todellisuus tuotteen matkalla näyttää. Julistukset ja juhlapuheet sekä toisiinsa sekoittuvat sadat vastuullisuusmerkit eivät enää riitä, tarvitsemme aitoja, todellisia tarinoita.

Tarina tuo tuotteen pitkän matkan konkreettiseksi. Se kertoo, mitä välillistä hyvää kuluttaja voi saada aikaiseksi tuotteen kautta. Tarina antaa tuotteelle kasvot ja toimii myös vastuullisuuden pienenä vakuutuksena. Tarinat ovat myös erinomainen paikka brändin vahvistamiseen ja brändimarkkinointiin. Ihan lähitulevaisuudessa jo kaupassa voi olla pieniä interaktiivisia tauluja tai kylttejä kertomassa tarinoita vastuullisesti tuotettujen tuotteiden matkasta.

Haluan olla osa tarinaa, jotakin minua suurempaa. Ostan kernaasti suklaan Adrienin kaakaoista; lamput Jukan tehtaasta, jossa kannustetaan vammaisia työhön; lihat Kallelta, jonka luomutilalla käymme perheen kanssa katsomassa pikkuvasikoita ja omenahillon suoraan mummolasta. Elämääni mahtuisi vielä monta tarinaa; toivottavasti myös kauppaan. Toivonkin kauppaa, joka olisi täynnä tarinoita! Pienessä mittakaavassa tämä jo toimii mökkipitäjän pikkuputiikissa, mutta haaste onkin saada tarina mukaan myös globaaliin toimitusketjuun. Kannustankin kaupan tarttumaan tarinannälän nujertamiseen!

Kirjoittaja Minna-Maari Harmaala  on Haaga-Helian vastuullisen liiketoiminnan yliopettaja.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Keskon Näkökulma-blogissa 05.02.2014: http://www.kesko.fi/media/blogit/nakokulma/2014/kauppa-taynna-tarinoita/.

Minna-Maari Harmaala

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *