Voiko innovaatiopedagogiikka auttaa opintojakson suunnittelussa?
Haaga-Helia Julkaisutoiminta 13.3.2017

Merja Drake

Miten opetuksen suunnittelulla voidaan kehittää opetusta ja oppimista? Miten voin itse opettajana erilaisilla pedagogisilla ratkaisullani tukea opiskelijoiden oppimistavoitteisiin pääsemistä? Tein tästä pohdinnasta inspiroituneena pienen sormiharjoitteen ja testasin, kuinka innovaatiopedagogiikka soveltuu avuksi oppimistehtävien ja oppimistavoitteiden määrittelyssä. Ainakin suunnittelupöydällä kuvio näytti toimivan mainiosti.

Innovaatiopedagogiikka on Turun ammattikorkeakoulun kehittämä teoreettinen ajattelumalli sille yritysyhteistyölle, mitä ammattikorkeakouluissa on jo pitkään tehty. Innovaatiopedagogiikan peruskivenä on aktiivinen vuoropuhelu korkeakouluinstituutioiden, opiskelijoiden, työelämän ja sosiaalisen ympäristön välillä.

Oppimistavoitteet asetetaan yksilöoppimisen, ryhmäoppimisen ja verkosto-oppimisen näkökulmista. Yksilöoppimista tapahtuu esimerkiksi silloin, kun opiskelija lukee, osallistuu luennoille ja kirjoittaa omia raporttejaan ja opinnäytetyötään. Ryhmäoppimiseksi se laajenee, kun tiettyjä oppimistavoitteita yritetään saavuttaa ryhmänä esimerkiksi keskusteluryhmissä, laboratorioissa ja perustettaessa omia yrityksiä. Verkosto-oppiminen on sitä, kun opiskelija on mukana työelämän kanssa yhteistyössä tehtävissä tutkimus- ja kehittämisprojekteissa. Tällöin oppimistavoitteiden saavuttamiseksi opiskelijan tulee hankkia tietoa erilaisista verkostoista, jopa kansainvälisesti. (Kettunen ym. 2013.)

Kuvio 1. Kolme oppimisen tasoa sisältävä oppimispyramidi (Kettunen ym. 2013).

Innovaatiopedagogiikka oli jo aikaisemmin ollut puheena eräässä Turun ammattikorkeakoulun kanssa tekemässämme hankehaussa. Hakemus ei mennyt läpi, mutta innovaatiopedagogiikka jäi vaivaamaan mieltäni ja halusin tutustua siihen hieman tarkemmin.

Sormiharjoitteessani sijoitin oppimispyramidiin tietojenkäsittelyn ja journalismin koulutuksen yhteiskurssin oppimistavoitteet ja tehtävät syksyltä 2015 (kuvio 2). Yhteisen kurssimme tavoitteena oli innovoida asiakkaalle eli YLElle innovatiivinen digitaalinen ratkaisu, johon he voisivat liittää arkistomateriaalejaan. Huomasin harjoitusta tehdessäni, että juu hyvältä näyttää – hyvin olemme innovaatiopedagogiikka osanneet noudattaa jo ennen kuin edes tiesimme koko pedagogiikan olemassaolosta.

 

Kuvio 2. Oppimispyramidi, johon on sijoitettu tietojenkäsittelyn ja journalismin koulutuksen yhteiskurssin oppimistavoitteet ja tehtävät syksyltä 2015.

Panin merkille, että olimme jo aiemmin sisällyttäneet kursseihimme sekä yksilötason, ryhmätason että verkostotason tehtäviä. En kuitenkaan itse ainakaan ollut ajatellut niitä erillisinä oppimistasoina, vaan pikemminkin pitänyt niitä yksittäisinä osoituksina oppimistavoitteiden saavuttamisesta. Oli hienoa saada pedagoginen malli, johon pystyin jokseenkin helposti kiinnittämään omat ajatukseni. Innovaatiopedagogiikan taustalla vaikuttava oppimispyramidi eri oppimistasoineen auttoi hahmottamaan paremmin kurssin oppimistavoitteiden ja oppimistehtävien välisen yhteyden.

Innovaatiopedagogiikasta apua oppimistavoitteiden hahmottamiseen

Tulin innovaatiopedagogiikkaa testatessani pöyhineeksi samalla muistiani Euroopan unionin tutkintojen viitekehyksestä sekä Suomen kansallisesta tutkintojen viitekehyksestä, jotka molemmat olivat pahasti unohtuneet taka-alalle. Viitekehykset määrittelevät, millaisin tiedon ja taidon varusteltuja opiskelijoita meiltä Haaga-Heliasta tulisi valmistua.

Innovaatiopedagogiikan kehittäjien tavoitteena on aktiivisesti yhteiskunnan kehittämiseen osallistuva kansalainen, joka on luova ja jolla on erinomaiset tiedonhankinta ja -hallintataidot. Jos tarkastellaan Euroopan unionin tutkintojärjestelmän tutkintotasojen viitekehystä (EQF), innovaatiopedagogiikan oppimistavoitteet sijoittunevat viitekehyksen tasoille 6 ja 7. Eli ammattikorkeakoulusta valmistuneella opiskelijalla on erikoistuneet ongelmaratkaisutaidot, joita vaaditaan tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa uusien tietojen ja menettelyjen kehittämiseen.

Vaikka Haaga-Helian pedagogiikka on kiinnittynyt tutkivaan ja kehittävään oppimiseen, mielestäni välillä voi testata myös muita pedagogisia ratkaisuja. Erittäin mieluisaa kokeilu on silloin, jos se auttaa opiskelijoita saavuttamaan heille asetetut oppimistavoitteet. Vaikka olinkin jo huomaamattani käyttänyt innovaatiopedagogiikkaa opetuksessani, auttoi valmis oppimispyramidimalli minua näkemään paremmin oppimistavoitteiden ja -tehtävien välisen yhteyden.

Malli auttoi minua myös hahmottamaan asettamamme oppimistavoitteet erilaisten oppimiskäytänteiden näkökulmasta. Sattumalta huomasin myös, että hankehakemusten kirjoittamisesta voi oppia ja saada ideoita sekä intoa opetuksen suunnittelun pohjaksi.
Vastaus otsikossa esittämääni kysymykseen onkin kyllä – innovaatiopedagogiikka voi auttaa opintojakson suunnittelussa!

Kirjoittaja on Haaga-Helian yliopettaja Merja Drake.

Lisää innovaatiopedagogiikasta Turun ammattikorkeakoulun sivuilta: https://www.turkuamk.fi/fi/turun-amk/tunne-meidat/innovaatiopedagogiikka/.

Lähteet

Kettunen, J., Kairisto-Mertanen, L. & Penttilä, T. 2013. Innovation pedagogy and desired learning outcomes in higher education. On the Horizon Vol 21 NO. 4 pp. 333-342. DOI 10.1108/OTH-08-2011-0024.

Haaga-Helia Julkaisutoiminta

E-Signals tarjoaa sisältöjä Haaga-Helian osaamisalueilta kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Onko mielessäsi juttuidea? Ota yhteyttä julkaisut@haaga-helia.fi.

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *