Kulttuurieroja vai yksilöllisiä eroja? – oppeja koulutusviennistä

Aina ei ole mahdollista tietää, milloin erot opetuksen ja oppimisen tyyleissä johtuvat kulttuurisista tekijöistä ja milloin pelkistä ihmisten yksilöllisistä eroavaisuuksista. Tämän huomasin tammi-helmikuussa Mondragón México -yliopistossa pitäessäni kursseja Haaga-Helian meksikolaisille International Business -koulutusohjelman opiskelijoille.

Koulutusvientiä tehdään useimmiten uusissa olosuhteissa, joissa opettajan joustokyky ja -halu saavat ikään kuin uuden merkityksen. Nämä erilaiset olosuhteet on hyvä ottaa huomioon ja olla tekemättä liikaa oletuksia.

Esimerkiksi myöhästely aamulla voi johtua yllättävästä liikennekaaoksesta tai vain opiskelijan tavasta tulla viime tingassa. Syy oppitunnilla syömiseen voi puolestaan johtua siitä yksinkertaisesta syystä, ettei opiskelijoille ole välttämättä merkitty erityisiä ruokataukoja, eikä lyhyt aika ruokailulle riittäisi. Tästä syystä pyrin itse mukautumaan näihin tilanteisiin ja sallin esimerkiksi syömisen oppitunneillani. Söinpä joskus itsekin vastaavassa tilanteessa.

Yleensä strategiani oli ilmaista avoimesti omat ihmetykseni aiheet ja kysyä, miten kuhunkin asiaan tulisi suhtautua. Tämä oli mielestäni hyvää kansainvälisyyskasvatusta, mikä sopikin luontevasti myös International Business Communication -kurssiini. Se oli myös paikallisille opiskelijoille hyvä tapa nähdä, miten opetustilanteet voivat poiketa totutusta ja miten erilaisia näkökulmia asioihin voi olla.

Omien tapojen tunnistamista ja soveltamista

Koulutusvienti on jatkuvaa itsensä ja omien tapojensa tunnistamista ja niiden soveltamista vieraaseen ympäristöön. Samalla se on kulttuuristen ja yksilöllisten erojen hienovaraista tulkintaa. Oman kokemukseni perusteella pohdin esimerkiksi, lieneekö meksikolaisessa oppimisympäristössä hieman tiukempi kontrolli tarpeen kuin se, mihin olin koti-Suomessa tottunut. Esimerkkinä voisin mainita aikataulut: oli tärkeää, että annoin opiskelijoille tarkat kellonajat taukoihin sen sijaan, että olisin antanut jokaiselle tiimille vapaat kädet kahdenkymmenen minuutin tauon pitämiseen. Yhtä lailla minun piti olla tarkkana, että muut ryhmät jatkoivat työskentelyään, vaikka päästin yhden, jo työnsä valmiiksi saaneen, ryhmän pois.

Opettajana joutuu joskus kysymään itseltään, mitä koulutusohjelman viennissämme on sitä erityistä suomalaisuutta, josta asiakas maksaa ja jota hän arvostaa. Missä tilanteissa on sopeuduttava paikalliseen kulttuuriin ja käytäntöön ja missä on hyvä pitää omista tavoista kiinni? Näiden kysymysten ratkaiseminen ei aina ole kovin helppo asia, kun ajatellaan kokonaisvaltaista kasvua ammattiosaamisen polulla ja kasvamista ihmisenä. Siinä kuitenkin onnistuu, jos pitää viestinnän avoimena ja kannustaa palautteen antamiseen jokapäiväisessä toiminnassa.

 

Kirjoittaja on Haaga-Helian lehtori Matti Helelä.