Seuraava asema – Koivusaari!
Haaga-Helia Julkaisutoiminta 21.6.2018

Ravitsemusliikkeet sosiaalisen kanssakäymisen näyttämöinä

Lapseni yksi ensimmäisistä sanoista oli ”kahvilaan”. En ihmettele, sillä ensimmäinen paikka, johon menimme synnytyslaitokselta, oli Punavuoressa sijaitseva kahvipaahtimo Kaffa Roastery. Viikon sairaalassaolon päätteeksi tarvitsin kunnon cappuccinon. Vanhempainlomalla kuroin kiinni vuosien varrella laiminlyömäni kaveritapaamiset ja juoksin vauvan kanssa lounailla ja iltapäiväkahveilla. Näin lapseni käytännössä katsoen kasvoi päiväkoti-ikäiseksi Helsingin keskustan ravitsemusliikkeissä. Hän oppi ymmärtämään, että kahvila tarkoitti mukavan sosiaalista paikkaa, jossa sai huomiota ja myöhemmin myös voisarvia ja pillimehua.

Kortteli_Amerikka
Kauppakeskus Kampissa sijaitseva Kortteli on yksi Helsingin keskustan sosiaalisen kanssakäymisen näyttämönä toimivista ravintolakokonaisuuksista. (Lähde: Sunnittelutoimisto Amerikka).

Useimmille Helsingin keskustan pienissä asunnoissa asuville on tavallista, että tapaamiset, kutsut ja merkkipäivät järjestetään ravintoloissa. Ravintolat eivät ole silloin vain ruokailupaikkoja, vaan sosiaalisen kanssakäymisen näyttämöjä. Näin käy tänä päivänä yhä useammin myös muualla Suomessa ja sen varmemmin, mitä nuoremmasta sukupolvesta on kyse.

Toisin oli vanhempien sukupolvien kohdalla. Muistan hämmennykseni jo parinkymmenen vuoden takaa, kun ehdotin kahvilassa käymistä isoäidilleni, ja hänen vastauksensa oli, että kahvi maksaa kotona murto-osan siitä, mitä ravintolassa. En ollut ajatellut kahvin juomista, vaan kahvilan ilmapiiristä nauttimista.

Lähiön ruokapaikkojen päivitys palvelemaan asukkien arkea

Muutimme kuukausi sitten pois Helsingin ydinkeskustasta hieman syrjemmälle, lapsiystävällisempään ympäristöön. Remontin keskellä ajattelin pistäytyväni syömään johonkin lähiruokapaikkaan. Kävi ilmi, että paikkoja oli kaksi: burgereita tarjoava lähibaari sekä perinteinen lähiökiinalainen. Keskustan laadukkaisiin ravintolakonsepteihin tottunutta kumpikaan ei houkutellut astumaan sisään. Lopulta menin hakemaan lähimarketista pakastepitsan ja lämmitin sen omassa uunissa.

Sittemmin olen joutunut torppaamaan lapseni kahvilassakäymistoiveet, koska kahvilaa ei kulmillamme ole. Ei ainakaan vielä. Olen nimittäin vakuuttunut, että tämä tilanne tulee muuttumaan kohtalaisen nopeasti. Jos jopa kauppakeskusruokailu on muuttunut vastikään muun muassa Kampin Kortteli-kokonaisuuden myötä laadukkaammaksi, sama kehitys voi seurata lähiöruokailua.

Helsingin keskustan liepeillä on paljon asuinalueita, joissa ihmiset ovat jo tottuneet kuluttamaan ravintolapalveluihin, mutta joissa olematon tai kelvoton tarjonta ei kohtaa olemassa olevaa kysyntää. Alan ammattilaisena näen, että aika on kypsä siihen, että voin toivoa tasokkaampia ravintoloita lähikulmillemme. Ihmiset arvostavat hyvää kahvia ja ruokaa ja heillä on tarve tavata toisiaan myös keskustan ulkopuolella. Yhä useammin ihmiset myös kaipaavat ravintolapalveluita ihan vain helpottaakseen arkeaan tai tehdäkseen etätöitä kodin ulkopuolella. Tarkoin mietitty konsepti ja hyvä toteutus voivat tuottaa menestyksekkäitä ravintoloita myös lähiöihin. Hyviä esimerkkejä onnistuneista kokonaisuuksista on jo olemassa kuten Treffipub Herttoniemessä, Malaga-baari Jätkäsaaressa ja Fat Lizard Otaniemessä.

Ydinkeskustassa kilpailun ollessa niin kovaa, luulisi jonkun uskovan kanssani samaan visioon. Vinkiksi mahdolliselle menestyksekkään lähiöravintolan perustajaehdokkaalle kerron, että Lauttasaaressa, Koivusaaren metroaseman liepeillä odotellaan jo malttamattomana!

 


Kirjoittaja Maria Kelter on Suunnittelutoimisto Amerikka Oy:n asiakkuusjohtaja. Kelter innovoi proaktiivisesti kiinteistöjen ja tilojen liiketoimintaa parantavia ratkaisuja Suunnittelutoimisto Amerikan asiakkaille.

Kuvat: Suunnittelutoimisto Amerikka

 

Haaga-Helia Julkaisutoiminta

E-Signals tarjoaa sisältöjä Haaga-Helian osaamisalueilta kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Onko mielessäsi juttuidea? Ota yhteyttä julkaisut@haaga-helia.fi.

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *