Vielä on parannettavaa osaamisen tiellä korkeakoulut!

”Tutkintoja tarvitaan, mutta osaaminen ratkaisee”, kirjoittaa Sitran Mikko Kosonen. ”Myös yliopistojen rooli ja tehtävät hakevat uutta suuntaa. Elinikäisen oppimisen näkökulmasta olemme liian tutkintouskovaisia siinä missä meidän tulisi olla osaamisuskovaisia”, hän jatkaa. 

Osaamista korostaessaan Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko (osa 1/ 2017) alleviivaa myös muuttuvien toimintaympäristöjen luomaa painetta jatkuvalle oppimiselle ja laventuvalle osaamispohjalle. Selonteko korostaa, että osaamistarpeiden tulee konkretisoitua taitona yhdistää uutta tietoa kokonaisuuksiin sekä hallita omaa toimintaa ja toimia muiden kanssa.

Myös yritysten ja julkisorganisaatioiden kilpailukyky- ja menestymispuheissa on korostunut vahvasti osaaminen ja oppiminen. Kysymys kuuluukin: miten hyvin nämä osaamiseen ja työelämään liittyvät tarpeet otetaan huomioon korkeakouluissamme. 

Osaamisperustaisuustyö AMK- ja yliopistokentällä 

Ammattikorkeakoulukentällä osaamisperustaisuutta on kehitetty aktiivisesti 2000-luvulla valtakunnallisten verkostohankkeiden kautta, ja työ jatkuu edelleen (mm. OSPE, Osaava SoTeOpe, Osataan, Verkkovirta ja Toteemi). Hankkeiden kehittämisen kohteina ovat olleet pedagogiset strategiat, opetussuunnitelmat, opettajien opetus- ja ohjaustyö ja autenttisessa työssä kertyvän osaamisen opinnollistaminen korkeakouluopinnoiksi. Kaiken keskiössä ovat osaamiskriteerit, jotka määrittävät sen, minkälainen osaaminen voidaan integroida korkeakouluopintoihin. Opintojen ja työn luonteva yhdistäminen ja osaamisen korostuminen ammattikorkeakouluopinnoissa haastavat opetus- ja ohjaustyön rakenteet, opettajan asenteet ja pedagogisen johtamisen. Näin laaja korkeakoulukulttuuriin kohdistuva muutos näkyykin siinä, että ammattikorkeakoulujen eri aloilla osaamisen opinnollistaminen sisäistetään eri tahtiin. 

Osaamistavoitteet ovat olleet arkipäivää myös suomalaisessa yliopistopedagogiikassa jo 2000-luvun alusta lähtien. Osaamisperustainen opetussuunnittelu tuli osaksi suomalaista yliopistopedagogiikkaa Euroopan laajuisen Bolognan prosessin myötä. Osaamistavoitteiden määrittely on lyönyt läpi yliopistoissa kattavasti. Käytännössä kaikille yksittäisille kursseille kuten myös laajemmille opintokokonaisuuksille – esim. maisteri- ja kandiohjelmille – on määritetty pedagogisesti pätevät osaamistavoitteet. Yleisesti ottaen kurssi- ja ohjelmatasolla osaamistavoitteet on määritelty taitavasti ja pedagogisesti järkevästi 

Opinnäyte- ja gradukulttuuri osaamisen kuolleessa kulmassa 

Osaamistavoitteiden suhteen ylemmän yliopistotutkinnon (esim. maisteri- tai diplomi-insinööritutkinto) opinnäytetyö muodostaa silmiinpistävän poikkeuksen: pro gradu -tutkielmalle tai diplomityölle ei ole kovinkaan yleisesti määritetty pedagogisesti perusteltuja osaamistavoitteita. Tämä puute on varsin yllättävä: kyseinen opinnäyte käsittää tyypillisesti 30 opintopistettä, eli vastaa neljäsosaa koko ylemmästä tutkinnosta. Osaamistavoitteiden puuttuminen on mielenkiintoista myös siksi, että lopputöiden arviointiin annetaan yleensä erittäin yksityiskohtaiset ohjeet. 

Erityisesti teknillisen alan korkeakouluissa opinnäytetöitä tehdään ulkopuolisella rahoituksella, usein työskennellen yrityksessä oppilaitoksen ulkopuolella. Tällaisiin opinnäytteisiin olisi varsin yksinkertaista integroida vaikkapa ajan- ja projektinhallintataitojen opettelu. Tämän mahdollistaa se, että gradu- ja diplomityöprojektit ovat rajattuja kokonaisuuksia, joita opiskelijat johtavat ja toteuttavat varsin itsenäisesti. Korkeakoulut pystyisivät hyödyntämään opinnäytetöitä opetuksessaan huomattavasti paremmin ja kattavammin, jos niiden osaamistavoitteet kattaisivat myös työelämän metaosaamista koskettavia taitoja.  

Tekniikan akateemiset (TEK) tekee vuosittain hyvin kattavan palautekyselyn alan yliopistoista valmistuneille. Viimevuotisten (2017) tulosten mukaan opiskelijat kokivat, että monet heidän taidoistaan olivat kehittyneet opintojen aikana heikosti siihen nähden, mitä työelämässä heiltä vaaditaan. Suuria puutteita koettiin olevan esimerkiksi sellaisissa olennaisissa työelämätaidoissa kuin johtamis- ja yrittäjyystaidoissa sekä ajan- ja projektinhallinnassa. Tarja Tuononen ym. (2017) ovat tutkineet samaa aihepiiriä Helsingin yliopistossa. Heidän tutkimuksensa tulosten mukaan opiskelijoiden hyvät työelämätaidot parantavat vastavalmistuneiden työllistymistä – itse asiassa jo pelkästään opiskelijoiden luottamus omaan osaamisensa sekä kyky oman osaamisen sanoittamiseen edistivät työllistymistä. Kirjoittajat peräänkuuluttavatkin työelämäläheisyyden laajempaa integrointia yliopisto-opintoihin. Työllistymisen kannalta on tärkeää, että opiskelijat ymmärtävät, miten heidän oppimansa tiedot ja taidot hyödyttävät heitä työelämässä.  

Korkeakouluopiskelijoiden työelämätaitojen parantamiseen on jo paneuduttu, mistä esimerkkinä voidaan mainita viimeaikaiset suuret hankkeet, kuten Verkkovirta ja Tyyli. Samalla on huomattu, että opinnäytteet ovat luvattoman huonosti osattu hyödyntää asiantuntijaksi opiskelevan henkilön ammatillisessa kasvussa. Opinnäytetyö, joka vie opiskelijan luontevasti työn ja toiminnan ympäristöön tutkimaan ja kehittämään, avaa samalla mahdollisuudet työelämätaitojen kehittämiseen.  

Osaamisajattelu vaatii vielä sisäistämistä ja opinnäytekulttuurin uudelleentarkastelua 

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen on kehitettävä omaa opetus-, ohjaus- ja tutkimuskulttuuriaan asiantuntijan kehittyvän osaamisen näkökulmasta. Kun korkeakoulun yhteinen ymmärrys on saavutettu, on sen näyttävä opetuksen ja tutkimuksen järjestäytymisessä sekä opetus- ja ohjauskulttuurissa.

Osaamisen valinta korkeakoulutoiminnan fokukseen edellyttää myös työelämäläheisyyden näkymistä korkeakouluopiskelussa. Tämä luonnollisesti tarkoittaa aidon osaamisajattelun sisäistämistä ja opinnäytekulttuurin uudelleentarkastelua. Konkreettiset muutosteot ovat pieniä, mutta asenteiden ja ajatuksen tasolla ne saattavat olla suurempia. Osaamismatkamme jatkuu… 

 

 Lähteet

Tuononen, T., Parpala, A. & Lindblom-Ylänne, S. 2017. The Transition from University to Working Life. Teoksessa Higher Education Transitions – Theory and Research (toim. E. Kyndt, V. Donche, K. Trigwell & S. Lindblom-Ylänne). Routledge, s. 238–253.

 

---

Kirjoittajat ovat KTT, KL, AmO Kimmo Mäki, yliopettaja, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu ja FT Kyösti Ruuttunen, yliopistonlehtori, Aalto-yliopisto, Kemian tekniikan korkeakoulu.