Kimmo mäki

Vielä on parannettavaa osaamisen tiellä korkeakoulut! premium
”Tutkintoja tarvitaan, mutta osaaminen ratkaisee”, kirjoittaa Sitran Mikko Kosonen. ”Myös yliopistojen rooli ja tehtävät hakevat uutta suuntaa. Elinikäisen oppimisen näkökulmasta olemme liian tutkintouskovaisia siinä missä meidän tulisi olla osaamisuskovaisia”, hän jatkaa.  Osaamista korostaessaan Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko (osa 1/ 2017) alleviivaa myös muuttuvien toimintaympäristöjen luomaa painetta jatkuvalle oppimiselle ja laventuvalle osaamispohjalle. Selonteko korostaa, että osaamistarpeiden tulee konkretisoitua […]
premium
Ammattikorkeakoulupedagogiikka ja TKI – nihkeä vai toimiva liitto? premium
Polarisoitunut opettajuus haasteena  Ammattikorkeakoulun historiassa opettajan työn orientaatio on ollut yllättävän pitkään vahvasti kahtiajakoinen. Amk-opettajuustutkimuksissa (mm. Vanhanen-Nuutinen, Mäki, Töytäri, Ilves & Farin 2012; Mäki 2012) on noussut esiin karkeasti määritellen kaksi opettajaheimoa: substanssikeskeinen, opetusorientoitunut opettajaheimo sekä osaamiseltaan kameleonttimainen, tutkivaan ja kehittävään työskentelyyn orientoitunut opettajaheimo.   Juuri tekemäni  ammattikorkeakouluvaikuttajien haastattelukierros sekä valmisteilla oleva 967 ammattikorkeakoulutoimijan (lehtorit, päälliköt […]
premium
Ammattikorkeakoulupedagogiikan evoluution matkassa premium
Korkeakoulukentän mannerlaattojen liikkuessa on tärkeää pysähtyä havainnoimaan korkeakouluissa harjoitettavaa pedagogista toimintaa. Tämä voidaan toteuttaa tarkastelemalla niitä ratkaisuja, joita eri korkeakoulut ovat tehneet opetuksen, ohjauksen sekä tutkimuksen ja kehittämisen suhteen. Olen itse lähtenyt tarkastelemaan asiaa kurkistamalla aluksi ammattikorkeakoulupedagogiikan verhon taakse. Silmälaseina minulla ovat alan kirjallisuus, dokumentit vuosien varrelta sekä amk-pedagogiikkaan liittyvä mielenkiintoinen haastattelu emeritus rehtorin, dosentti […]
premium
Muutoksen jalkauttamisesta positiiviseen kierteeseen premium
Voiko sana kierre kuvata jotakin positiivista? Mahtuuko sana-assosiaation synnyttämään mieleemme muutakin kuin syöksykierre tai pahan kierre? Me löysimme positiivisen puolen tutkiessamme muutoksen johtamista kolmessa ammatillisessa toisen asteen oppilaitoksessa. Kyseessä oli Helia-säätiön rahoittama tutkimushanke Johtaminen reformissa (JORE). Käsityksemme muutoksen johtamisesta oppilaitoksessa alkoi jäsentyä positiivisen kierteen logiikalle, kun tutkimme ja analysoimme keräämäämme empiiristä aineistoa.  Johtamiskirjallisuudessa ja tutkimuksissa […]
premium
Kolme kulmaa opinnollistamiseen – tuoreita ratkaisuja työn ja opintojen yhdistämiseen premium
Ovatko korkeakouluopinnot edelleen erillinen tiedon ja taidon hankkimisen saareke yksilön elämässä vai osa kokonaisuutta, joka muodostuu monesta yksilön elämän osa-alueesta? Miten esimerkiksi aktiivinen harrastustoiminta ja työtehtävät, joissa on projektimainen rytmi, haastavat yksilön aikaa opintojen ohella? Korkeakoulu ei ole enää ainoa ja päätoiminen vaikuttaja opiskelijan elämässä. Korkeakoulun tulee ymmärtää tämä toimintaympäristönsä kompleksisuus ja, miten se vaikuttaa […]
premium