Oodi opettajalle – opettajan päivän kunniaksi!
5.10.2018
Oppilaan oma osuus opintojen menestymisessä on huomattava. Tätä oivallusta on toisinaan kehitelty niin pitkälle, että on arveltu opettajan pääasiallisen tehtävän supistuvan vain oppilaan vapauttamiseen opiskelemaan. Näin radikaali uudistus tuskin voisi viedä hyviin tuloksiin.” Näin pohti prof. Matti Koskenniemi Opettamisen taito kirjassaan vuonna 1953.
Ensimmäinen säkeistö, jossa opettaja menettää autonomian
Noista päivistä on opettajuuden evoluutio muovannut kansankynttilää useaan kertaan ja moneen suuntaan. Yhä enemmän on kuljettu tiedon kaatamisesta kohti monenkeskistä ja yhteistoiminnallista oppimisen mahdollistamista. Ammatillisen koulutuksen reformi ja ammattikorkeakoulujen toimintaympäristöihin suuntautuva pedagogiikka on ohjannut opettajan oppijoiden ja työelämän kanssa toimivaksi verkostojen rakentajaksi, oppimisen ohjaajaksi ja työnsä tutkijakehittäjäksi.
Muutokset ovat osuneet opettajuuden ytimeen. Monenkeskisyys haastaa käsityksen oman opetustyön autonomisuudesta. Ohjaajuus tuo opettajaa liki toisen, oppijan; ohjaaminen on aivan toisenlainen työnkuva kuin tiedon kaataja.
Opettajalle oman työn autonomisuuden kokeminen on ollut yksi tärkeimmistä työhön sitoutumisen lähtökohdista. Nyt verkostoitumista ja yhteistoimintaa vaativa työ murtaa yksilökeskeisen opettajan työorientaatiota. Luokan ovea ei voi enää vetää kiinni ja marssia yksin opiskelijoiden eteen. Työn suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin osallistuvat opettajien lisäksi opiskelijat ja alueen toimintaympäristön työelämä.
Työn uudenlaisen autonomisuuden pienin yksikkö on vastaisuudessa ME, en minä. ME voi muodostua hetkellisistä ja pysyvistä toimijayhteisöistä, joissa osaamista jaetaan sekä kehitetään yhdessä eteenpäin. Itseohjautuvasta ja autonomisesta opettajasta edetään itseohjautuviin ja autonomisiin ryhmiin. Vauhti on nopeaa, vaatimukset kasvavat ja siksi työtä ohjaavat rakenteet tulevat askeleen, kaksi(kin) perässä.
Toinen säkeistö, jossa opettaja löytää oppijan
Yksilöopettajan murtuma tapahtuu myös ohjaajaksi tulemisessa. Opettaja ei ole enää näyttämöllä aktiaan suorittava sankari. Hän on oppijoiden kanssa toimija. Hän tajuaa, että opettaja toimii ja on ylipäätään olemassa toisen vuoksi. Hän on oppijoiden oppimisessa. Ohjaajajana opettaja tulee opiskelijaa liki.
Opiskelijaa liki oleminen tekee opetustyöstä aidosti ihmisintensiivistä. Yksinäisinä ratsastajina luentojaan heittävät ja takavasemmalle poistuvat opettajat ovat menneisyyttä. Opetustyö on nykyään ihmisten kanssa ja ihmisille tehtävää työtä. Tällöin opettajan vastuulla on toisen muutos, oppiminen, ei vain oman opetustyön hoitaminen. Toisen muutos on myös opettajan vastuunoton mittari.
Kolmas säkeistö, jossa opettajan rooli esikuvana tekee paluun
Koskenniemen ajoista myös opettajan suhde tietoon on mullistunut. Tietoa tai sellaiseksi naamioituvaa pulppuaa lukemattomista lähteistä, joiden äärelle opiskelijat pääsevät usein yhtä taitavasti kuin opettaja. Opettajan rooli kanonisoidun tiedon välittäjänä pienenee, mutta rooli metodisena esikuvana kasvaa. Opettaja ei enää vastaa niinkään opiskelijoiden tietojen sisällöstä. Hän vastaa siitä, että nämä eivät ole lähteiden armoilla, vaan niiden kriittisiä arvioijia.
Aikamme opettaja on siis lähdekritiikin, itsenäisen ajattelun ja jatkuvan epäilyn henkilöitymä ja malli. Tiedot ja taidot eivät ole kadonneet oppimisesta. Keskeistä on saada oppijat tunnistamaan näiden perustelut ja arvioimaan perustelujen kestävyyttä.
Neljäs säkeistö, jossa tunteita johdetaan
Kun opettaja on yhteistoimija, ohjaaja, autonomisuutensa suhteellistaja ja tietämisen kriitikko, mitä hän tarvitsee? Hän tarvitsee tunnetyön tekemistä ja johtamista. On otettava vakavasti opettajan työn tunteisiin menevät piirteet. Tämä on pyyntö pedagogiikkaa johtaville henkilöille. Opettajathan jo tietävät, että oppiminen menee tunteisiin.
Työn mosaiikkimaisuuden keskellä on siis työn koherenttius avattava ja jäsennettävä uudelleen. Työn mielekkyyden tunne syntyy, kun yksilö kokee työn ja sen tapahtumien olevan mielekkäitä myös emotionaalisesti, ei ainoastaan kognitiivisesti. Mielekkyyden kokemukset ovat vahvasti kytköksissä hallittavuuden tunteeseen ja ymmärrykseen omasta työstä. Tunne työn koherenssista ja sen avaaminen, huolehtiminen ja kehittäminen ovat jatkossakin opettajan hyvinvoinnin takaajia muutosten maailmassa.
Hyvää opettajan päivää!
Kirjoittajat:
Kimmo Mäki, yliopettaja, Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Sampo Mielityinen, lehtori, Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Mika Saranpää, koulutuspäällikkö, Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu
