Onko yrityksellänne varaa jättää perehdytys puolitiehen?
Haaga-Helia Julkaisutoiminta 4.10.2018

Perehdyttäminen hoidetaan edelleen heikosti monissa palvelualan yrityksissä. Uusia työntekijöitä, harjoittelijoita ja etenkin pitkiltä vapailta palaavia perehdytetään yllättävän usein ”siinä sivussa”, jos ollenkaan.

Perehdyttäminen on yksi tärkeimpiä uuden työntekijän sitoutumiseen ja suoriutumiseen vaikuttavia henkilöstöjohtamisen prosesseja. Se on ajankohtaista erityisesti uuden työntekijän aloittaessa työt. Toisaalta myös isot muutokset organisaatiossa, toimintatavoissa tai vaikkapa työvälineissä ja -tavoissa edellyttävät perehdyttämistä.

Perehdytyksen tavoitteena on kokonaisvaltaisen osaamisen kehittäminen, minkä ansiosta uuden työntekijän on mahdollista suoriutua ja onnistua työtehtävissään itsenäisesti ja tehokkaasti.

 

Perusteellisen perehdytyksen hyödyt ovat huikeat

Perehdyttämisestä on tutkitusti paljon hyötyä niin työntekijän kuin yrityksenkin kannalta. Laadukas perehdyttäminen auttaa sekä työntekijää että yritystä pääsemään tavoitteisiin. Virheiden määrä vähenee, mikä säästää aikaa ja rahaa. Hyvin toteutettu perehdytys vähentää uuden työntekijän kokemaa stressiä ja auttaa häntä sopeutumaan uuteen työpaikkaan tai -tehtävään nopeasti.

Tyypillisesti perehdyttäminen vähentää myös työtapaturmariskiä ja parantaa työntekijän motivaatiota sekä sitoutumista työyhteisöön ja organisaatioon, josta useimmiten seuraa myös parempaa asiakaskokemusta.

Onnistuneen perehdyttämisen edellytyksenä on suunnitelmallisuus, selkeät roolit ja vastuut sekä esimerkiksi oppimisen edellytysten ymmärtäminen. Hyvä perehdyttäjä arvostaa ja ymmärtää ihmisiä ja haluaa auttaa muita onnistumaan.

Perehdyttäjäksi ei siis kannata valita ketä tahansa: perehdyttäjällä on avainrooli organisaation tavoitteiden, arvojen ja kulttuurin siirtämisessä ja uuden työntekijän sosiaalistumisen mahdollistamisessa. Hän on siis yrityksen käyntikortti ja vaikuttaa olennaisesti työnantajamaineeseen, siis niihin tarinoihin, joita sinun yrityksestäsi kerrotaan sosiaalisessa mediassa ja kahvipöydissä.

 

Haluatko kehittää osaamistasi perehdyttäjänä ja valmentajana? Lue lisää tästä!

 


Kirjoittaja Meri Vehkaperä toimii johtamisen lehtorina Haaga-Helia ammattikorkeakoulun elämys- ja hyvinvointitalouden yksikössä.

 

Haaga-Helia Julkaisutoiminta

E-Signals tarjoaa sisältöjä Haaga-Helian osaamisalueilta kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Onko mielessäsi juttuidea? Ota yhteyttä julkaisut@haaga-helia.fi.

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *