opettajan työ

Opettajan aika premium
Opettaja – työ – aika! Kolmiyhteys, joka paljastaa asiaa penkovalle paljon. Pirstaloituva, verkostomainen, aikaan ja paikkaan sitomaton ja digitalisoituva työ sekä kiire-puhe ovat trendiksi nousseen työn kehittämisen ja tutkimusten avainkoodeja. Olen pitkään seurannut ja tutkinut ammattikorkeakouluopettajan työnhallintaa (mm. Vanhanen-Nuutinen ym. 2013 ja Mäki ym. 2011) ja vakuuttunut siitä, että se on paljastavin tapa nähdä opettajan […]
premium
Oma polku oppimiseen – haaste vai mahdollisuus? premium
Tulin TWIST- ja TWIST it -tutkimushankkeisiin tekemään opintoihini kuuluvaa työharjoittelua. En ollut erityisemmin perehtynyt ammatilliseen koulutukseen opintojeni aikana, enkä ollut kuullutkaan ammatillisen koulutuksen uudistuksista tai osaamisperusteisesta opetussuunnitelmasta. Tutkimuksen aihe vaikutti kuitenkin mielenkiintoiselta, koska olen kiinnostunut opetuksen ja koulutuksen kehittämisestä. Odotin innolla, että saisin osallistua tutkimuksen tekemiseen. Samalla voisin tutustua itselleni uuteen aiheeseen, ammatilliseen koulutukseen. Voisin […]
premium
Pois vuosiluokka-ajattelusta premium
Ammatillisen koulutuksen reformin myötä kiinnostuimme siitä, miten oppilaitoksissa osaamisperusteisuutta toteutetaan käytännössä. Lähdimme tutkimaan TWIST ja TWIST it -tutkimuksissa, miten osaamisperusteisuuden toimeenpano on vaikuttanut opettajien arkeen, miten uudistusta on toteutettu ja millaisena tulevaisuus arjen toimijoille näyttäytyy. Sivuamme osin myös ammatillisen koulutuksen säästöjä ja niihin varautumista. Tavoitteenamme on tehdä näkyväksi osaamisperusteisuuden onnistuneita käytännön toteutuksia oppilaitoksissa ja tutkia […]
premium
Ammatillisen koulutuksen palaset liikkeessä premium
Ammatillisen koulutuksen reformi tarkoittaa koko ammatillisen koulutuksen uudistamista. Näin Opetushallitus ilmaisee meneillään olevan historiallisen reformin tavoitteen. Ammatillisen koulutuksen kentällä onkin ryhdytty toimeen, mutta uudistuksen suunta ja tavoite ei ole kaikille kuitenkaan vielä kirkastunut. Huomasimme tämän, kun haastattelimme ammatillisia opettajia TWIST ja TWIST it -tutkimuksissa, joissa tutkimme osaamisperusteisuuden toteutumista oppilaitosten arjessa. Ei ole harvinaista, että uudistusten […]
premium
Autonomian menettäminen pelottaa ja kiukuttaa premium
Minun työni, minun opetukseni, minun tuntini, minun substanssiosaamiseni, minun pedagogiikkani, minun ammatilliset kehitystarpeeni. Tätä listaa voi jatkaa pitkään, jos haluaa perata opettajan kaikkein pyhintä – autonomisuutta. Lukuisat opettajan työhön ja opetusalan organisaatioihin kohdistuneet tutkimukset (mm. Coldron & Smith 1999, Hargreaves 1999, Laakkonen 1999, Hakkarainen et al 2002, Auvinen 2004, Helakorpi 2007, Savonmäki 2007, Lehtelä & […]
premium
Kameleonttimainen korkeakouluopettajuus premium
Korkeakoulupedagogiikan kehittämistyön parissa olen huomannut, että uusi opettajuus -käsitefraasia käytetään huolettomasti, jopa mantranomaisesti. Sen käyttäjät usein ilmentävät yksittäisen opettajan pakkoa muuttua, kun toimintaympäristön muutostsunamit vyöryvät päälle. Muutoksen suuntakin on selkeä ja yksinkertainen. Totuus (jos sellaista löytyy) lienee kompleksisempi. Ammattikorkeakouluopettajan työn toimintaympäristöjen moninaisuudesta johtuen työhön kohdistuvat paineet ja odotusarvot ovat usein toisilleen vastakkaisia. Ne luovat ristiriitaisia […]
premium