Trainee-ohjelmasta IT-ammattilaiseksi: miksi ja miten?
Haaga-Helia Julkaisutoiminta 22.2.2018

Pikakaista halutulle alalle voi aueta trainee-ohjelmasta. Kuinka trainee-ohjelmat toimivat, miksi ne ovat juuri IT-alalla suosittuja ja kuinka opiskelija tai vastavalmistunut hyötyy niistä?

Kuinka päästä töihin? Tämä askarruttaa monia vastavalmistuneita opiskelijoita ja myös ensimmäisen vuoden fukseja kuten myös allekirjoittanutta opiskeluajoilta.

Opiskelu luo pohjaa työllistymiseen, mutta työelämä yrityksissä voi olla hyvinkin erilaista akateemisen uurastukseen verrattuna. Tehokkaita tapoja päästä omalle alalle töihin on 4–6 kuukauden pituinen trainee-ohjelma.

Jenkeissä moni tunnettu IT-yritys, esimerkiksi LinkedIn, Pinterest ja Airbnb, käyttävät huomattavan paljon aikaa harjoittelijoiden rekrytoimiseen ja kouluttamiseen. Yritykset etsivät niin aloittelevia opiskelijoita kuin kokeneitakin konkareita useilta eri aloilta, ja mikä huomattavinta, tekninen tausta ei ole pääsyvaatimuksena IT-hommiin enää samaan tapaan kuin ennen. Sama trendi näkyy Suomessakin: Yritykset etsivät enemmissä määrin uutta näkökulmaa arkipäiväisiin ongelmin, jolloin eri aloilta ja taustoilta tulevat osaajat ovat enemmän kuin tervetulleita.  IT-ala muuttuu kovaa vauhtia, joten tärkein yksittäinen piirre IT-alalla työskentelystä haaveileville on kyky nauttia muutoksesta – se on nimittäin väistämätöntä.

Opiskelijoille trainee-ohjelmat tuovat käytännönläheistä oppimista, sillä harjoittelija pääsee käsiksi oikeisiin asiakasprojekteihin.  Trainee-ohjelman kautta saa myös hyvän käsityksen, onko ala sinulle sopiva.

Tällainen AMK-opintojen ohessa suoritettu koulutus on Haaga-Helian hengen mukaista. Oppilaitos on aina panostanut täydennyskoulutukseen ja erikoistumiskoulutukseen, josta osoituksena on mm. Service Excellence eMBA. Lisäksi trainee-ohjelmat tarjoavat oivan tilaisuuden myös suorittaa tutkintoon liittyvää työharjoittelua.

Miksi trainee-ohjelma?

Intensiivinen harjoittelu on sukellus paitsi töihin, myös työkulttuuriin. Trainee oppii, kuinka yritykset asiakasprojekteissaan toimivat. Yritys puolestaan oppii, sopiiko harjoittelija tiimiin asenteensa ja oppimishalunsa puolesta.

Työkokemus karttuu ja omat taidot kehittyvät vauhdilla, kun mallia saa vieressä työskentelevältä alan konkarilta. Trainee-ohjelma toimii, koska siinä yhdistyy mentoroiva valmennus, oikea työympäristö ja oikeat asiakastyöt.

Yrityksen tavoitteena on tietysti löytää tätä kautta uusia työntekijöitä. Se voi olla jopa helpompaa kuin perinteinen rekrytointi. Tähän on kaksi syytä.

Ensiksi, IT-ala menee eteenpäin niin kovaa vauhtia, että monille uusille sovellusalueille ei kerta kaikkiaan ole olemassa kokeneita ihmisiä. Esimerkkinä vaikkapa tekoälysovellukset tai virtuaalitodellisuus tai mobiilipelien kehitystyö. Valmiita asiantuntijoita ei ole tarpeeksi. Siispä heitä täytyy kouluttaa.

Toiseksi, mikään määrä osaamista ei auta, jos asenne ei ole kunnossa. Ne ajat ovat ohi, kun yksittäinen koodaaja saattoi kasata mestariteoksen. IT-ala on aina tiimityötä, jossa täytyy tukea tiimiä, osata lukea asiakasta ja oppia koko ajan uutta. Harjoittelujakson aikana yritys ja harkkari varmistuvat siitä, että he sopivat yhteen.

Näistä syistä trainee-ohjelmat yleistyvät nyt IT-alalla ympäri maailman. Alan johtavat yritykset kouluttavat itse hyvät tulevaisuuden tyyppinsä ja tarjoavat heille urapolun, jota seurata.

Kolme usein kysyttyä kysymystä

Onko trainee-ohjelma tapa saada halpaa työvoimaa?

Ei, asia on päinvastoin. Ohjelman vetäminen on iso alkuinvestointi, jossa yritys laittaa likoon koulutusresursseja, rahaa ja senioriosaajiensa (mentorien) arvokasta aikaa. Trainee-ohjelmasta hyötyy sekä harjoittelija että työnantaja: syntyy uusia osaajia, uusia ajatuksia; uutta toimintakulttuuria; uusia työpaikkoja. Ohjelma on pikakaista töihin, mutta se ei ole pikavoitto, vaan investointi. Täysi hyöty näkyy sekä traineelle että yritykselle useamman vuoden kuluessa.

Takaako ohjelma työpaikan?

IT-alalla on jatkuva kysyntä osaaville ja intohimoisille nuorille. Valtaosa osallistuneista työllistyy heti joko trainee-ohjelman isäntäyritykseen tai muihin alan yrityksiin. Joskus ohjelman voi toki suorittaa menestyksekkäästi vain tullakseen siihen tulokseen, että ala ei lopulta kiehdokaan tarpeeksi. Tämä on harvinaista, kuten sekin, ettei työpaikkaa lainkaan löytyisi.

Pitääkö olla nörtti ja matikkanero tullakseen valituksi?

Tärkeintä on oma kiinnostus ja innostus. Kyky loogiseen ajatteluun on tarpeen, mutta matikkanero ei tarvitse olla. Nörttiys on eduksi, kun se tarkoittaa intohimoista paneutumista asioihin. Anna sen näkyä! Keskeisintä on kuitenkin kyky toimia tiimissä ja yhdessä asiakkaiden kanssa. Hyvät viestintäkyvyt ovat aina valttia.

 

Kirjoittaja on Haaga-Helian partneriyritys eCraftin Chief marketing officer Maria Heimonen. eCraft on suomalainen IT-yritys, joka työllistää jo 200 ammattilaista ja etsii koko ajan lisää osaajia tiimiinsä. Lue täältä lisätietoja eCraftin trainee-ohjelmista ja avoimista työpaikoista.

Haaga-Helia Julkaisutoiminta

E-Signals tarjoaa sisältöjä Haaga-Helian osaamisalueilta kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Onko mielessäsi juttuidea? Ota yhteyttä julkaisut@haaga-helia.fi.

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *