Kameleonttimainen korkeakouluopettajuus

Korkeakoulupedagogiikan kehittämistyön parissa olen huomannut, että uusi opettajuus -käsitefraasia käytetään huolettomasti, jopa mantranomaisesti. Sen käyttäjät usein ilmentävät yksittäisen opettajan pakkoa muuttua, kun toimintaympäristön muutostsunamit vyöryvät päälle. Muutoksen suuntakin on selkeä ja yksinkertainen. Totuus (jos sellaista löytyy) lienee kompleksisempi. Ammattikorkeakouluopettajan työn toimintaympäristöjen moninaisuudesta johtuen työhön kohdistuvat paineet ja odotusarvot ovat usein toisilleen vastakkaisia. Ne luovat ristiriitaisia käsityksiä tulevaisuuden ”oikeasta suunnasta”.

Korkeakouluopettajuus on välitilassa. Muutosvaatimukset ja teemat ovat toisilleen ristikkäiset ja suuntavaihtoehtoja on useita. Korkeakoulun kyky löytää balanssi koulutuspoliittisten odotusten, talouden, työelämän vaatimusten ja korkeakoulun oman profiilin välillä on haastavaa. Näin ollen myös pedagoginen johtaminen on puristuksissa ja osin välitilassa. Olen useissa kehittämishankkeissa havainnut, että johtajat ovat usein hämmentyneitä, kun opettajisto odottaa ja vaatii selkeitä linjauksia työtä ohjaavista elementeistä. Rohkeus priorisoida ja linjata oman korkeakoulun toimintaa haastaa niin opettajat kuin pedagogisen johtamistyön.

Tutkimme (Mäki, Vanhanen-Nuutinen, Guttorm, Mäntylä, Stenlund & Weissmann 2015) viiden ammatillisen opettajakorkeakoulun voimin opettajankouluttajan työn tulevaisuutta. Saadut tulokset voi hyvin linkittää suoraan korkeakouluopettajan muutoshaasteiksi. Tutkimus kohdistui AOKK:n 65 yhteistyökumppaniin, kahdeksanhenkiseen koulutuspolitiikan ja ammatillisen koulutuksen asiantuntijapaneeliin sekä 156 ammatillisen opettajakorkeakoulun työntekijään. Nostan tutkimuksestamme viisi vaihtoehtoista skenaariota, jotka luovat ristivetoa korkeakouluopettajan työn muutoksille:

1) Status quo
2) Yksilöllistymisen vahvistuminen
3) Yhteisöllisyyden vahvistuminen
4) Monimuotoiset oppimisympäristöt
5) Osaamisen ylivalta

Status quo -skenaario pyrkii takaamaan korkeakoulukeskeiset toimintatavat ja niitä pidetään oikeina ja toimivina malleina. Tähän skenaarioon kytkeytyy myös tapa kieltäytyä näkemästä edessä olevia muutoksia ja niiden vaikutusta opettajan työhön. Skenaario johtaa nopeutuvalla vauhdilla irtaantumiseen muusta työelämästä ja sidos työn ja oppimisen välillä heikkenee.

Yksilöllistymisen vahvistumisen skenaariossa opettajan pedagogista toimintaa ohjaavat opiskelijoiden yksilölliset tarpeet, kiinnostukset ja päämäärät. Nykyiset henkilökohtaistamisen ja räätälöinnin vaatimukset ovat osa kehitystä. Vaatimukset räätälöityihin oppimisen ja osaamisen ratkaisuihin tekevät tulevaisuuden opettajasta personal pedagogical trainerin, jonka valmennuspalveluita voi saada omiin ammatillisiin tarpeisiinsa.

Yhteisöllisyyden vahvistumisen skenaario korostaa yhteisesti jaettuja päämääriä, vastuullisuutta ja yhteistoiminnan merkitystä pedagogien työssä. Opettajan työ muuttuu yhä enemmän osaamisen jakamisen ja yhteiskehittelyn suuntaan. Työn autonomisuus vähenee ja opiskelijoiden, yhteistyökumppaneiden sekä elinkeinoelämän toimijoiden osuus kasvaa työn suunnittelussa, toteutuksessa ja tuotosten arvioinnissa. Asiakkaista ja tilaajista tulee hetkellisiä opettajan työn yhteisöjä, rahoittajista tulee hetkellisiä työnantajia ja työyhteisön jäsenyys muuttuu työn yhteisöjen jäsenyyksiksi. Monimuotoistuvaa yhteisöllisyyttä edistävät teknologiset ratkaisut kuten pilvipalvelut, virtuaaliset toimintaympäristöt ja alustat.

Monimuotoistuvat toimintaympäristöt ovat sidoksissa yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden vahvistumiseen. Tämä skenaario haastaa ammatillisen opettajan kyvyn hallita ja hyödyntää kulttuurisen monimuotoistumisen ja vuorovaikutuksen lisääntymisestä johtuvia ristiriitaisia tilanteita. Jotta monimuotoisuus kulttuurisissa konteksteissa muuttuu rikastuttavaksi osaamiseksi, tarvitsee pedagogi kykyä tunnistaa kulttuurit, niiden erot ja hyödyntää erilaisuus synergiaksi. Toimintaympäristöjen tulevaisuuskuvassa oppimisen teknologisoituminen on keskeinen tekijä. ”Kaikkiallisen oppimisen” tunnusmerkit ovat kokemuksellisuus, elämyksellisyys, kilpailullisuus ja pelillisyys.

Osaamisen ylivallan skenaariossa osaamisen merkitys haastaa formaalin koulutuksen, opetuksen ja oppimisen tuloksena saadut tutkinnot. Osaamista hankitaan tulevaisuudessa entistä enemmän nonformaalisti ja informaalisti. Opettajan työssä korostuvat osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen taidot yksilön eri työ- ja elämänpiirin alueilta. Fokus siirtyy työelämän odotuksiin reagoivan työelämälähtöisyyden sijasta työelämän kanssa aktiivisesti osaamista tuottavaan työelämäläheisyyteen.

Korkeakoulun toiminnan konteksti on tulevaisuudessa entistä monikytköksellisempi. Useat eri muutosvoimat, mahdolliset tulevaisuuspolut, asiakkuuden ja työkumppanuuden rajojen hämärtyminen, oppilaitoskeskeisyyden murtuminen ja työn paikkojen painottuminen oppimisen konteksteina korostavat monikytköksellisyyttä, kerroksisuutta sekä keskinäisriippuvuutta. Tämä vaatii toisenlaisia taitoja niin opettajilta kuin pedagogiselta johtamiseltakin.

Korkeakouluyhteisöllä tulee olla toimintaympäristönsä kehittymisen suhteen kykyä nähdä tulevaisuuteen. On kyettävä löytämään potentiaaliset tulevaisuuskuvat, muodostettava yhteinen ymmärrys mahdollisista skenaariopoluista ja rakennettava yhteinen ja yksilöllinen osaaminen tämän ymmärryksen varaan, heikkoja signaaleja unohtamatta. Tämä edellyttää rohkeutta valita tulevaisuuden seireenien kutsuista omat polut. Pedagoginen johtaminen ja monimuotoistuva korkeakouluopettajuus ovat sidoksissa toisiinsa.

Lopuksi kurkistus kristallipalloon: Ovatko Pedagame Designer, Pedagame Leader ja Pedagame Entrepreneur tulevan korkeakouluopettajan uusia statuksia?

Viitattu tutkimus: Mäki, K., Vanhanen-Nuutinen, L., Guttorm, T., Mäntylä, R., Stenlund, A. ja Weissmann, R. 2015. Opettajankouluttajan osaaminen – ammatillisen opettajankouluttajan työn tulevaisuus 2025. Haaga-Helian julkaisut. Unigrafia, Helsinki

Yliopettaja, KTT, KL Kimmo Mäki
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Ammatillinen opettajakorkeakoulu