Opettajan aika

Opettaja – työ – aika! Kolmiyhteys, joka paljastaa asiaa penkovalle paljon. Pirstaloituva, verkostomainen, aikaan ja paikkaan sitomaton ja digitalisoituva työ sekä kiire-puhe ovat trendiksi nousseen työn kehittämisen ja tutkimusten avainkoodeja. Olen pitkään seurannut ja tutkinut ammattikorkeakouluopettajan työnhallintaa (mm. Vanhanen-Nuutinen ym. 2013 ja Mäki ym. 2011) ja vakuuttunut siitä, että se on paljastavin tapa nähdä opettajan työkulttuurin elementit.

Jos haluamme muuttaa ja muokata työtämme, on erittäin tärkeä pysähtyä tarkastelemaan, miten jaamme aikamme eri työtehtävien välillä. Tähän liittyvät muun muassa mahdollisuudet vaikuttaa oman työn aikataulutukseen, työn priorisointitaidot, työyhteisön esittämät hallinnan ja suunnittelun mallit ja suositukset sekä muiden tekijöiden vaikutus aikatauluun.

Ajanhallinnalla on myös merkittävä rooli, jos haluamme opettajuuden kehittyvän yksilökeskeisestä työkulttuurista yhteisölliseen, työn tekemisen ja kehittämisen kulttuuriin. Tähän liittyen on hyvä pohtia, millaisia rakenteita omat työtehtävien painotukset sisältävät ja miten aika eri työtehtävien välillä jakautuu. Pohjautuuko oma ajankäyttö yksilölähtöiseen tapaan vai tiimilähtöiseen tapaan rakentaa työ? Ohjaavatko oman toimintaympäristön muut toimijat ja rakenteet yksilölähtöiseen vai tiimilähtöisen ajanhallinnan kulttuuriin? Ja ohjaako työn ajankäyttöä ja sen suunnittelua selviytyminen vai kokeilun halu ja riskinotto?

Valintoja ja piipahtelua

Lähimenneisyydestä löytyy mielenkiintoinen esimerkki korkeakouluopettajan työnhallinnasta. Korkeakoulussa X oli erään valmennus-casen teemana työnhallintataitojen kehittäminen. Saamani työviikkokuvaukset nostivat työn kulttuurin selkeästi esille. Analysoin ja jäsensin saadut kuvaukset yksilö ja työtiimitasolla. Erään opettajan kokonaistyöaika esimerkkiviikossa oli 42 tuntia 45 minuuttia.

Yksin tehtyä työtä opettajalle kertyi 27 tuntia ja 45 minuuttia, jolloin opettaja opetti, ohjasi, arvioi, antoi palautetta ”face to face” sekä sähköisten alustojen kautta. Kollektiivinen työ (kertymä 15 h) kohdistui hanketyöskentelyihin, OPS-työhön ja suunnittelutyöhön oman tiimin kanssa. Työtiimin ajankäyttöä tarkastellessa huomioni kiinnittyi erityisesti piipahtelukulttuuriin. Useassa työviikkokuvauksessa ilmenivät toistuvat piipahtelut työtilanteesta toiseen sekä työryhmästä toiseen. Näin yritettiin ottaa haltuun päällekkäiset aikatauluhaasteet ja työtilanteet. Epäonnistunut työajanhallinta johti uupumiseen, töiden kasaantumiseen ja tehottomuuteen. Rohkeus kieltäytyä ja valita käynnisti negatiivisen kierteen.

Työtehtävät jakautuvat ja painottuvat jatkossakin helposti samalla tavalla, ellemme tee näkyväksi töidemme kokonaisrunkoa. Ajanhallinnan suunnittelua tulee myös johtaa ja ohjata muutoksessa.

Roolimixerin siirtymät

Korkeakouluopettajan työ on ammattikorkeakoulun aamunkoitosta lähtien ollut moniosaajan työtä. Työn mosaiikkimaisuus on kasvanut kahdenkymmenen vuoden aikana entisestään. Yhä merkittävämpään osaan opetustyön rinnalle tasavertaiseksi työmuodoksi on noussut TKI (tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta) ja ulos myytävät koulutuspalvelut. Opetustyökin on kokenut muutoksen. Ohjaajan roolia korostava fasilitoiva työskentelyote on saanut rinnalle osaamisen tunnistamista ja tunnustamista edellyttävän tietotaidon. Tämä kehitys asettaa uusia taitovaatimuksia opettajalle kehittyä oman työnsä ja työaikansa suunnittelijana.

Suurin osa opettajista on roolimixereitä, jotka siirtyvät työpäivän aikana ohjaajasta arvioitsijaksi, palaveerajasta OPS-työstäjäksi, hankevetäjästä HOPSaajaksi, projektitutkijasta tapahtumavetäjäksi ja kehittäjästä luennoitsijaksi. Siirtymät ovatkin usein näkymättömäksi jääviä työn kuormitustekijöitä. Väitöstyössäni havaitsin siirtymien korostuvan ammattikorkeakouluopettajan työnkuvissa. Siirtymät vaativat jatkuvaa uudelleen orientoitumista roolinottoon, valmistautumista eri tilanteisiin sekä nopeaa toimintakulttuurin omaksumista eri positioissa ja ryhmissä. Jos siirtymiä on toistuvasti 6-7 kertaa työpäivän aikana, työssäjaksaminen on koetuksella. (Mäki 2012.) Ajanhallinnassa ne usein jätetään yksilö- ja yhteisötasolla huomioimatta. Organisaatioissa ei juurikaan tehdä näkyväksi siirtymiä. Työtilanteet vain kasautuvat peräkkäin ja päivään saatetaan hamstrata mahdollisimman monta hoidettavaa asiaa.

Ajanhallinta on taitolaji, eikä siinä koskaan saavuteta lopullista tasapainoa. Se on jatkuvaa taiteilua moninaisten työtehtävien, omien ammatti-intressien, korkeakoulun, opiskelijoiden ja muun työelämän odotusten välillä. Vaikka opetamme työnhallinnan taitoja tuleville asiantuntijoille, kuinka taitavia olemme siinä itse? Korkeakouluyhteisö tarvitsee toimintakulttuuriaan kehittääkseen osaamista ajanhallinnassa niin yksilö kuin koko yhteisökin tasolla.

Kirjoittaja on Haaga Helia ammattillisen opettajakorkeakoulun yliopettaja KTT, KL Kimmo Mäki.

Lähteet

Vanhanen-Nuutinen, L., Mäki, K., Töytäri, A., Ilves, V. & Farin, V. 2013. Kiviä ja keitaita. Ammattikorkeakoulutyö muutoksessa. Haaga-Helia tutkimuksia 1/ 2013. http://www.e-julkaisu.fi/haaga-helia/kivia_ja_keitaita/, viitattu 10.2.2017.

Mäki, K. 2012. Opetustyön ammattilaiset ja mosaiikin mestarit. Työkulttuurit ammattikorkeakoulun toiminnan kontekstina. Jyväskylä Studies in Business and Economics 109. Jyväskylä University Printing House, Jyväskylä. https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/37186, viitattu 10.2.2017.

Mäki, K., Vanhanen-Nuutinen, L. & Töytäri-Nyrhinen, A. 2011. ”Mitä otat pois, jos uutta tulee tilalle?” – ajanhallinta ja johtaminen ammattikorkeakoulussa. Aikuiskasvatuslehti 1/ 2011. http://elektra.helsinki.fi/se/a/0358-6197/31/1/mitaotat.pdf, viitattu 10.2.2017.