TKI-toiminnan integroiminen opetukseen on yhteinen tehtävämme
Haaga-Helia Julkaisutoiminta 3.4.2017

Haaga-Heliassa on tehty strateginen päätös panostaa merkittävästi TKI-toimintaan, tarkoituksena lisätä huomattavasti ulkoisen rahoituksen osuutta. Tämä kuitenkin vaatii lisää laadukkaita hankehakemuksia ja hanketyötä, joita työstämään tarvitsemme mukaan kaikki talon asiantuntijat.

Opetuksen ja hanketoiminnan yhdistämisestä käydään keskustelua eri areenoilla. Itse olen tähän liittyen ollut mukana muun muassa vetämässä TKI-yksikön Opiskelijoiden integrointi hankkeisiin -työryhmää. Samaa keskustelua käymme myös Service School -ydinosaamisalueryhmän ohjausryhmässä. 3AMK:n projektin Tatamin ohjausryhmässä taas näemme asian niinkin tärkeänä, että olemme muodostaneet pienemmän työryhmän, joka keskittyy erityisesti henkilöstö- ja opiskelijaintegraatioon ulkoisen rahoituksen hankkeissa.

On ollut hedelmällistä kuulla muiden ammattikorkeakoulujen kokeiluja ja ratkaisuja tähän yhteiseen tavoitteeseen liittyen. Erityisen herkullista tämä on siksi, että tapoja hankkeiden kautta opettamiseen etsittiin jo vuosina 2008–2011 toimiessani Laurea-ammattikorkeakoulun lehtorina. Haaga-Helian TKI-palveluissa olen vuodesta 2011 päässyt pohtimaan asiaa toisesta näkökulmasta: miten parhaiten integroisin opetushenkilöstön ja opiskelijat mukaan hankevalmisteluun ja hankkeisiin?

Ketään ei varmasti yllätä, että kaikissa aiheeseen liittyvissä keskusteluissa on tunnistettu haasteena muun muassa henkilökunnan resursointi hanketyöhön, joka luonnollisesti jarruttaa TKI-toiminnan ja opetuksen tehokkaampaa integroitumista. Haaga-Heliassa otetaankin parhaillaan askelia resursointiprosessien muuttamiseksi, jotta ne tukisivat paremmin TKI-toimintaa.

Kaikilla kolmella ammattikorkeakoululla on tunnistettavissa tapoja tehokkaampaan integrointiin. Yksi niistä lähtee liikkeelle jo rekrytointiprosessista, jossa olisi korostettava hankkeiden kautta opettamisen tärkeyttä. Opetussuunnitelman olisi myös tuettava mahdollisimman hyvin hankkeiden integroitumista opetukseen. Esimerkiksi Laurealla valmistelimme aikoinaan opetussuunnitelman (OPS) siten, että hankkeita oli mahdollista tuoda joustavammin mukaan opetukseen suurien kokonaisuuksien kautta. OPSin tulisikin mahdollistaa ilmiöiden tutkimisen sisällyttäminen substanssiin.

Myös opinto-ohjaajan ja opinnäytetöiden ohjaajan rooli on tärkeä. Hankkeiden kautta opiskelijalle voidaan antaa joustavampia ja yksilöllisempiä tapoja valmistua määräajassa ja samalla tuoda vaihtelua oppimiseen. Tietysti tällöin myös arvioinnin ja opintopisteiden antamisen pitää tukea opintojen joustavuutta. Jos esimerkiksi kiinnostuneille voitaisiin tarjota projektihallinnon opintojakso omana kokonaisuutenaan, tarjoutuisi opiskelijalle mahdollisuus suorittaa opintoja, joissa hän voisi keskittyä suurempaankin hankehallinnoinnin kokonaisuuteen.

Opiskelijoita ja yrityksiä voitaisiin myös entistä tehokkaammin hyödyntää hankeaihioissa ja hankevalmisteluissa. Yhteistyö hankkeissa edesauttaa niin opettajan kuin opiskelijan substanssiosaamisen ylläpitoa sekä kehitys- ja innovointiosaamisen edistämistä. Myös hankehenkilöstön tuki aloitteleville lehtoreille on korostamisen arvoinen seikka. Kokeneempi hanketoimija voisi esimerkiksi tuoda hankkeensa vastuulehtorin vetämälle opetusjaksolle.

Opiskelijoiden, henkilöstön, yritysten, aihioiden, opinnäytetyöaiheiden ja hankkeiden tulee myös löytää toisensa oikealla ajoituksella. TKI-palveluissa kehitämmekin parhaillaan erilaisia tapoja edesauttaa kohtaamisia sekä tiedonkulkua; esimerkiksi osittain myös tätä tarkoitusta palvelemaan tulee lähitulevaisuudessa koekäyttöön sähköinen alusta, jota kilpailutetaan parhaillaan. Asiasta tullaan tiedottamaan sopivassa vaiheessa.

Perinteisen opetustyylin muuttaminen hankkeisiin sopivammaksi voi olla aluksi haastavaa. Näin kuitenkin voimme tarjota opiskelijalle toisenlaista oppimista, joustavuutta sekä verkostoja. Pienistä puroista kasvaa suuri virta, missä kaikkien panos on tärkeää.

 

Kirjoittaja on Haaga-Helian lehtori Sakariina Heikkanen.

Haaga-Helia Julkaisutoiminta

E-Signals tarjoaa sisältöjä Haaga-Helian osaamisalueilta kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Onko mielessäsi juttuidea? Ota yhteyttä julkaisut@haaga-helia.fi.

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *