Ammattikorkeakoulupedagogiikka ja TKI – nihkeä vai toimiva liitto?
10.4.2018
Polarisoitunut opettajuus haasteena
Ammattikorkeakoulun historiassa opettajan työn orientaatio on ollut yllättävän pitkään vahvasti kahtiajakoinen. Amk-opettajuustutkimuksissa (mm. Vanhanen-Nuutinen, Mäki, Töytäri, Ilves & Farin 2012; Mäki 2012) on noussut esiin karkeasti määritellen kaksi opettajaheimoa: substanssikeskeinen, opetusorientoitunut opettajaheimo sekä osaamiseltaan kameleonttimainen, tutkivaan ja kehittävään työskentelyyn orientoitunut opettajaheimo.
Juuri tekemäni ammattikorkeakouluvaikuttajien haastattelukierros sekä valmisteilla oleva 967 ammattikorkeakoulutoimijan (lehtorit, päälliköt ja yliopettajat) aineisto puhuvat samaa kahtiajaon kieltä. Yhä edelleen on epäselvää, mikä on ammattikorkeakoulupedagogiikan ydin ja ydintehtävät. Onko sen ydin vain opetus vai opetus-ohjaus, TKI (tutkimus-kehittämis- ja innovaatiotoiminnan) ja alueellinen yhteistyö?
Hitaat muutokset opettajan perusorientaatiossa eivät edistä TKI:n ja pedagogiikan integraatiota. Myöskään toimintakulttuurinen rakenne ei ole yhteensopiva. Opettajan toimenkuvan pohjimmaisia oletuksia ohjaavat normistot ja sopimukset. TKI:tä ohjaavat puolestaan asiakastarpeet, hankerahoituskanavat ja ammattikorkeakoulujen rahoitusinstrumentit.
Käyn tässä tekstissä läpi ammattikorkeakouluvaikuttajien näkemyksiä amk-pedagogiikasta. Matkani ammattikorkeakoulupedagogiikan evoluution poluilla siis jatkuu. Harkinnanvaraiset otokseni ammattikorkeakouluvaikuttajista on mielenkiintoinen tutustumismatka samalla koulutusmuodon avaintoimijoihin ja heidän näkemyksiinsä ammattikorkeakoulupedagogiikasta.
Kohtalon kysymys
Ammattikorkeakoulupedagogiikan vetovoimatekijöiden kolmen kärki nimettiin nopeasti: 1) työelämäläheinen korkeakoulu, jonka opetuksen ja ohjauksen tavoitteissa ja tavoissa yhdistetään teoria ja käytäntöä, 2) opettajan ja opiskelijan (korkeakoulukontekstissa) ainutlaatuinen yhteistyösuhde ilman henkistä kateederia ja 3) ammattikorkeakoulujen verkostomainen toimintatapa alueensa yhteistyökumppanien kanssa.
Yhtä nopeasti kertyy lista Akilleen kantapäistä. Yksi näistä on ammattikorkeakoulupedagogiikan ja tutkimus-kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) ontuvasta yhteydestä. Paradoksaalista sinänsä, mutta edellä mainitut vetovoimatekijät – työelämäläheisyys, opiskelijan ja opettajan yhteistyö sekä verkostomainen työskentelytapa – on oltava kunnossa, jos tavoitellaan luontevaa sidosta opetus- ja ohjaustyön ja TKI:n välillä.
Vaikuttajien tarinoista kumpuaa huoli tutkivan ja kehittävän otteen toteutumisesta amk-pedagogiikassa. Jos kadotamme tutkivan ja kehittävän työskentelytavan arjen opetustyössä ja tyydymme pikavoittoihin, ovat ulostulomme vain pinnallisia avauksia. Ammattikorkeakoulu-sanassa on kolme isoa käsitettä ammatti, korkea ja koulu. Meidän on huolehdittava korkeakoulutasoisesta koulutuksesta, joka kontekstoituu ammatillisuuden ja asiantuntijuuden myötä työn ympäristöissä. Siinä tutkiva- ja kehittävä ote on integroiva liima.
Ammattikorkeakoulut ovat aktiivisesti hakeneet koko olemassaolonsa ajan rakenteellisia ratkaisuja integraation parantamiseksi. TKI on välillä integroitunut korkeakoulun eri yksiköihin ja koulutusohjelmiin, toisissa ratkaisuissa se on taas oma yksikkönsä. ”Molempi parempi, kummasakin puolensa”, sanovat informanttini. Silti jännite on säilynyt kahden amk-pedagogiikan peruselementin välillä. Millaista pedagogiikan tulisi olla, jotta TKI ja opetuksen ja ohjauksen arki sekä ammattikorkeakoulun arki integroituisivat luontevasti?
Kolme pedagogista harppausta
Ammattikorkeakoulupedagogiikan kehitystä voi tiivistetysti tarkastella evoluutiopolun kolmella harppauksella. Käytän vahvasti muotoillen sapluunana Seija Nykäsen ja Päivi Tynjälän artikkelia Työelämätaitojen kehittämisen mallit korkeakoulussa vuodelta 2012. Ensimmäinen harppaus sisältää ns. perinteisen tavan jäsentää opetusta ja luoda opetuskulttuuria. Siinä lähtökohtaisesti teoria ja käytäntö on pidetty erillään, toisiaan seuraavana jatkumona. Toista harppausta voidaan kutsua integratiiviseksi malliksi, jossa teoriaa ja käytäntöä integroidaan osassa opetussuunnitelmaa. Työelämäasioita tuodaan opetuksen pariin, ja opetusta ja ohjausta tuodaan lähemmäksi toisiaan. (Nykänen & Tynjälä 2012.)
Kolmas harppaus on osin vielä tekemättä. Verkostoituneen kulttuurin mallissa työelämäsuhteet ovat osa korkeakoulutuksen rakenteita ja opetussuunnitelmaa. Ideologiana on, ettei teoria aina edellytä käytäntöä, eikä integraatio tarkoita aina työelämän ilmiöiden tarkastelua korkeakouluprojektilähtöisesti. (Nykänen ja Tynjälä 2012.)
TKI:n ja ammattikorkeakoulupedagogiikan luonteva yhteys onnistuu vain verkostoituneen kulttuurin mallissa. Tämä haastaa rakenteemme, pedagogiikan ja pedagogisen johtamisemme.
Trialogisuutta ammattikorkeakoulupedagogiikkaan
Luonteva integraatio TKI:n ja ammattikorkeakoulupedagogiikan välillä edellyttää oppimisen näkemistä ja toteutumista trialogisesti (Hakkarainen & Paavola 2006; Hakkarainen, Palonen & Paavola 2002). Trialogisuuden ideana on, että ihmiset vaikuttavat ympäristöönsä yhteisöllisesti ja kulttuurisesti rakentuvien työkalujen, artefaktien ja käytäntöjen kautta. Tutkiva- ja kehittävä ote ja käytössä olevat TKI-työkalut herättävät uteliaisuuden tutkimaan ja vaikuttamaan korkeakoulun toimintaympäristöön.
Opiskelijan, opettajan ja asiantuntijoiden TKI-taitoja kehitetään jaetun osaamisen kautta. Asiantuntijuus (sisältää myös TKI-osaamisen) kehittyy yhteisöllisessä työskentelyssä kohteen kanssa, ei vain yksilöllisen tietämyksen kehityksen kautta (monologi) tai vain johonkin asiantuntijakulttuuriin kasvamisen prosessin kautta (dialoginen korkeakoululähtöinen substanssikeskeinen osallistumisnäkökulma).
Trialogisuuden mukaan asiantuntijuuden kehittyminen tapahtuu yksilö-yhteisö-kohde-vuorovaikutuksessa. Opettajien, opiskelijoiden ja muiden työelämän toimijoiden suhteissa rakentuvat taidot kehittyvät yhdessä jaettujen kohteiden parissa. Jaettuja kohteita ovat mm. asiantuntijatyön tutkimuskohteet sekä työn prosessin tukena käytettävät välineet, menetelmät, käsitteet, ilmaisutavat ja teoriat. Tällöin reflektio- ja tulkintataidot ovat avainasemassa, ja osallistumisesta muotoutuu osallisuus verkostoituneessa toimintakulttuurissa.
Opekorkeat ohoi!
Ammattikorkeakoulut ovat ammattikorkeakouluja vain, jos niiden pedagogisen toimintakulttuurin keskiössä on tutkiva ja kehittävä työskentely. Tämä vaatii määrätietoista kehittämistyötä opetus-ja ohjaustyön tasolla, sen johtamisessa, opettajien työn rakenteissa ja asenteissa.
Myös ammatillisten opettajakorkeakoulujen tulisi ottaa entistä enemmän vastuuta ammattikorkeakoulupedagogiikan kehittämisestä. Opettajan koulutukseen on jatkossakin tuotava korkeakoulupedagogisia elementtejä, integroida TKI:tä oppimiseen ja kehittää myös korkeakouluopettajan ammatti-identiteettiä. Myös pedagogisen johtamisen puolella on paljon annettavaa. Pelikenttä on tähän vapaa.
Kirjallisuus
Tynjälä, P. 2010. Asiantuntijuuden kehittämisen pedagogiikkaa. Teoksessa K. Collin, S. Paloniemi, H. Rasku-Puttonen, & P. Tynjälä (toim.), Luovuus, oppiminen ja asiantuntijuus. Helsinki: WSOYpro, 79–95.
Kirjoittaja on Haaga-Helia Ammatillisen opettajakorkeakoulun yliopettaja Kimmo Mäki.
On hieno asia, että Kimmo ylläpitää keskustelua ammattikorkeakoulupedagogiikasta. Olet jäsentänyt asiaa oivaltavalla tavalla, joka kirkastaa ajatteluamme.